Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 29. lokakuuta 2011

Kerintä

Viime perjantaina Tuulilaakson pieni katras pääsi eroon villoistaan. Kylään tuli lampuri keritsemiskoneineen, eivätkä siinä bäät ja määt auttaneet - jumpperit riisuttiin niin pässeiltä kuin uuhiltakin. Valitettavasti kuvat lampolan sisätiloissa eivät onnistuneet kovin hyvin, mutta tytär tallensi silti urhoollisesti koko toimituksen. Kanakon tehtävä oli pitää päkätit paikallaan juhlallisen toimituksen ajan. Kuvissa näkyvä harmaa alusta on pressu, joka levitettiin oljille, jotta villat eivät sotkeutuisi olkiin.
Ensinnä vuorossa oli Venus. Keritsemisen jälkeen hänestä jäi jäljelle lähinnä vain pää.
Kanakkokin keskittyi huolella toimenpiteeseen, kuten ilmeestä voi päätellä.
 Niin lähtivät Brunonkin villat, Ensimmäinen veto takaa eteenpäin.
Lopuksi huolellisesti kaula. Eipä tullut palkeenkieliä eikä haavoja. Villaa kertyi puolitoista jätesäkillistä. Niille osoitteeksi kehräämö ja kohta voi odotella lankoja.
Huomenna kuvaan koko katraan vielä vähissä vaatteissa, jotta saadaan kunnolliset ennen ja jälkeen -kuvat.

4 kommenttia:

  1. minut yllätti se, että lampaat keritään ennen talvea. luulisi niille jumppereille olevan lampaillakin käyttöä. Ihana pää tällä Venuksella

    VastaaPoista
  2. Ihana, mustakin lammas♥ On se varmaan "alaston" olo Venuksella ja kumppaneilla nyt, raukkaset... Pitiskö kutoa niille villapaita, hih:) t Henna kivitaskusta

    VastaaPoista
  3. Hilkka: Kyllä lampaat normaalisti keritään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Jos kerintäväli pääsee liian pitkäksi, villa huopuu ja lampaalle tulee todella tukala olo. Meidän lampolamme on eristetty, kylmälampolassa lampaat saatetaan jättää keritsemättä syksyllä. Keritseminen tekee lampaille oikeasti hyvää, se vaikuttaa esimerkiksi lisääntymiseen.

    VastaaPoista
  4. Olin missannut tämän, mutta onneksi nyt löysin kerintäkuvat. Hyvin jännittävää ja kiinnostavaa.

    Sari

    VastaaPoista