Joka ilta...

On ilta, mutta lamppu ei vaan sammu. Sirius Musta leikkii piilosta perunamaassa.

Sitten hän kokoaa arvokkuutensa ja vie yhden rouvistaan ryhdikkäästi iltakävelylle. Varjot pitenevät, mutta pimeä ei tule vielä pitkään, pitkään aikaan.

Tämä saattaa olla viimeinen kuva Sirius Mustasta Tuulilaaksossa, sillä kohta hän lähtee kohti uusia seikkailuja. Ei, ei vielä onneksi paremmille matomaille, vaan Wanhan Markin ilmajokisia maatiaiskanarouvia kaitsemaan. Tuulilaakson parveen on tulossa Siriuksen tyttäriä, joten uusi herra ja hidalgo tarvitaan.

Kun herrasväki ulkoilee, poni keskittyy oleelliseen eli iltaheiniin. Tarhan takana ovat reippaalla iltalenkillä kaikki Tuulilaakson tyttölampaat. Pässipojat eivät iltalenkeistä perusta. Ne makoilevat ja märehtivät asumuksessaan ruokien ääressä. Matala bää sentään kaikuu hyvänyöntoivotuksena viimeiselle pihassaviipyjälle.

Aivan tavallisena päivänä

Tavallisena heinäkuisena päivänä saattaa Tuulilaaksossa käydä niin, että...

Takapihalle ilmestyy maailmankaikkeuden komein heinäseiväs. Tai ainakin Tuulilaakson ainoa.

Joku antaa ponille herkkupujon. Vaikka ei oikestaan saisi. Mutta kun poni niin kauniisti hörisee.

"Hei epistä! Ponilla on paremmat eväät kuin meillä!"
Jotkut ovat alati kateellisia ja epäluuloisia ponin eväitä kohtaan.

Kun taas toiset ymmärtävät, mistä narusta pitää vetää.
"Mamma! Päästä minut pihaan, en yhtään maista tuomipihlajaa, en lehden lehteä!"
Ja tietenkin mamma menee retkuun, tänäänkin.

Ihanat langat rannalla

Lampaat ovat ihania. Villalangat ovat ihania. Värjäys on ihanaa. Johan tässä tulee imelyysyliannostus, mutta senkin uhalla blokkaan nyt kasvivärjäyksestä.

Tässä on lankoja alkukesän värjäyskokeiluista. Aina luotettavaa sipulia ei ole tässä joukossa. Sen sijaan on kaikenlaista muuta pellon laidasta ja puutarhasta löytyvää, kuten raparperia ja koiranputkea.

Heinäkuun puolivälissä ihanat naiset patoineen kokoontuivat rannalle. Tällä kertaa kattilaan heitettiin esimerkiksi pietaryrttiä, suopursua, lupiinia ja testimielessä karhunsammalta.

Karhunsammal oli keittämisen jälkeenkin varsin mielenkiintoisen näköinen pehko. Luulenpa, että tästä syntyy syyskranssi Tuulilaakson oveen.

Karhunsammalen väri oli vaatimaton beige, mutta tulipa kokeiltua. Tässäkään kännykkäkuvassa värit eivät oikein toistu, mutta mielestäni pietaryrtillä värjätyt harmaat langat esimerkiksi olivat mahdottoman kauniita. Me käytimme pietaryrtistä koko kasvin, jolloin tuloksena oli kellanvihreää väriä. Kukista tulisi keltaista.

Ihmisenä, joka ei kudo kerrassaan mitään, minulla alkaa olla aika paljon lankoja. Ihan pelkän silittelyn lisäksi ajattelin antaa niitä käsistään kätevämmille ihmisille joululahjoiksi. Niitä saa myös ostaa, mutta mieluusti vaihtaisin johonkin. Kuten vaikkapa valmiisiin villasukkiin.

Vihreämpi laidun

Niin se on. Aidan takana ruoho ON vihreämpää.

Tuulilaakson lammaslaidun alkaa olla loppuunkaluttu. Onneksi saimme vuokrata vähän lisämaata ihan tontin vierestä.

Siellä muhkeat mesiangervot odottavat purijaansa. Lisäruokinnan ansiosta katras on onneksi malttanut kiltisti odottaa vihreämpää laidunta. Tänään vihdoin oli apuvoimia saatavilla ja uusi ruokapöytä saatiin aidattua.

Pääosa uudesta aidasta on lammasverkkoa, mutta osin laidun rajautuu ponin tarhaan. Tässä Tereza etummaisena ihmettelee uutta naapuria. Sanomattakin lienee selvää, että ponin tarhan aita on aika harva lampaalle. Sinikukka kokeili ensimmäisenä onneaan ja pujahti tarhaan. Rasmus ei piitannut vierailijasta, mutta tarha sai saman tien tiheämmän laudoituksen, ettei satu vahinkoja. Vielä lampaat kuitenkin vähän arastelevat isoa naapuriaan, mutta ehkä heistä ennen pitkää tulee ystäviä.

 Mikä parasta, uudella laitumella on lampaille ihan oma kiipeilykallio. Ehkä Tuulilaaksossa hetken päästä asustaa oikeita vuoristolampaita!