Onpa haikeaa, mutta tällä kertaa päätös pitää: Aikamoinen työmäärä, krooninen aikapula ja laidunpula saivat minut ainakin vähäksi aikaa järkiini ja aion ihan tosissani vähentää lampaiden määrä Tuulilaaksossa.
Parhaiden toukokuisten tyttökaritsoiden soisin pääsevän uuteen kotiin. Myynnissä on kuusi mustaa rygja-sl -risteytystä, 50 - 75% rygjia. Tyttöjen isä on D Tyrion, R-R-R -arvosteltu herrasmies, joka on kotoisin Röykkälän tilalta.
Yllä kuvassa 50% rygja-tytöntyllerö, jonka äiti on Tuulilaakson ruskea luottolammas Sinikukka.
Näissä tytöissä on enemmän rygjaa ja hännän pituus sen mukainen. Villakin on muhkeampi ja ehkä runko aavistuksen pitempi.
Mikään myytävistä tytöistä ei ole erityisen kesy, mutta kesyyntyvät varmasti käsiteltäessä. Hinta on 100 euroa/kpl + alv. Minut saa kiinni numerosta 0440742102, tai sähköpostilla mhh.heikkila@gmail.com.
Tyttöjen veljet ovat kyllä kesyyntyneet. Tässä pojat ryntäävät mamman luo kauraherkun toivossa Pekka etunenässä.
Tervetuloa!
Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Kesäaamuna kerran
Tuulilaakson bloggaaja on näemmä pitänyt kesälomaa ja kaikenlaista on tapahtunut lukijoilta ihan salaa.
Ilmajokisen maatiaiskanan hautomat kolme tipua ovat kasvaneet ja höyhenistyneet - ja valitettavasti myös miehistyneet, eli kukkoja kaikki. Onneksi he kuitenkin pärjäävät jo hyvin parvessa. Tässä pikkuiset ja isot herkkulautasen ääressä.
Parven vanhin on Nelli-kana, joka muistaakseni täyttää tänä kesänä viisi vuotta. Hän vaatii palvelijalta erikoiskohtelua ja nokkii mielellään ruokansa suoraan kädestä.
Isot ankat ovat jo... no, isoja. Tummin heistä on poika ja näyttää jo varsin komealta sinisine siipisulkineen ja vihertävine päineen.
Lammastarhaan on ihan omine nokkineen ja lupineen muuttanut siivekkäitä. Tässä katsastetaan, olisiko lampaiden ruokintakaukaloon jäänyt jotain pientä huikopalaa.
Siellä taaperretaan, lampaina muiden joukossa. Lampaat ovat nyt väliaikaisesti kaikki tarhassa, jotta Tuulilaakson pieni laidun saa kasvattaa uutta heinää.
Gansterijengille on pitänyt laittaa ihan oma juomatarjoilu, etteivät sotke lampaiden vesiä. Ankkojen lisäksi lammastarhaan on muuttanut kolme kukkopoikaa ja niiden sisko.
Ja mitä lampaat sitten ovat mieltä näistä tarhanvaltaajista? Evvk, tuumii Ilokas ja haluaa heti lisää herkkuja.
Ilmajokisen maatiaiskanan hautomat kolme tipua ovat kasvaneet ja höyhenistyneet - ja valitettavasti myös miehistyneet, eli kukkoja kaikki. Onneksi he kuitenkin pärjäävät jo hyvin parvessa. Tässä pikkuiset ja isot herkkulautasen ääressä.
Parven vanhin on Nelli-kana, joka muistaakseni täyttää tänä kesänä viisi vuotta. Hän vaatii palvelijalta erikoiskohtelua ja nokkii mielellään ruokansa suoraan kädestä.
Kirpputorilta löytyi ankkalan oveen sopiva koriste.
Isot ankat ovat jo... no, isoja. Tummin heistä on poika ja näyttää jo varsin komealta sinisine siipisulkineen ja vihertävine päineen.
Lammastarhaan on ihan omine nokkineen ja lupineen muuttanut siivekkäitä. Tässä katsastetaan, olisiko lampaiden ruokintakaukaloon jäänyt jotain pientä huikopalaa.
Siellä taaperretaan, lampaina muiden joukossa. Lampaat ovat nyt väliaikaisesti kaikki tarhassa, jotta Tuulilaakson pieni laidun saa kasvattaa uutta heinää.
Gansterijengille on pitänyt laittaa ihan oma juomatarjoilu, etteivät sotke lampaiden vesiä. Ankkojen lisäksi lammastarhaan on muuttanut kolme kukkopoikaa ja niiden sisko.
Ja mitä lampaat sitten ovat mieltä näistä tarhanvaltaajista? Evvk, tuumii Ilokas ja haluaa heti lisää herkkuja.
torstai 8. toukokuuta 2014
Kopterikorvia
Kevät ei tule Tuulilaaksoon ilman kahta asiaa: iloisia kopterikorvia ja piippaavia linnunlapsia Nyt on molempia.
Tänä keväänä syntyi vain valkoisia ja mustia kaunottaria ja komistuksia. Useimmilla valkoisilla lapsosilla on tosin häivähdys ruskeaa.
Useimmiten ruskeaa näkyy jaloissa. Tässä hienoja kinttujaan esittelee mustan rygjan ja vaalean kainuunharmaksen potra poika, yksi nelikosta.
Voiton "kenellä on pisimmät korvat" -kilpailussa vievät kuitenkin mustan suomenlammas-rygjaristeytyksen Venuksen lapset, jotka melkein pystyvät lentämään.
Kevään ensimmäiset tiput eivät putkahtaneet kanan alta, joka kyllästyi liian aikaisin hautomiseen, vaan hautomakoneesta. Nämä maatiaistiput asuvat työhuoneessani ja näköjään tylsistyvät melkein kuoliaaksi näppäimistön äänestä. Eivätkös nukkuvat tiput olekin hassun näköisiä!
Varma kevään merkki on myös orvokkien ilmestyminen Tuulilaakson porraspäähän. Tänään oli se päivä. Kuten huomaatte, Buffy-kissakin osallistui istutustalkoisiin. Tänään pureskelin myös ajatusta, että ihminen - tai ainakin minä - on onnellisin saadessaan elää samassa rytmissä luonnon kanssa. Keväällä istutetaan, kylvetään ja hoivataan poikasia.
Tänä keväänä syntyi vain valkoisia ja mustia kaunottaria ja komistuksia. Useimmilla valkoisilla lapsosilla on tosin häivähdys ruskeaa.
Useimmiten ruskeaa näkyy jaloissa. Tässä hienoja kinttujaan esittelee mustan rygjan ja vaalean kainuunharmaksen potra poika, yksi nelikosta.
Voiton "kenellä on pisimmät korvat" -kilpailussa vievät kuitenkin mustan suomenlammas-rygjaristeytyksen Venuksen lapset, jotka melkein pystyvät lentämään.
Kevään ensimmäiset tiput eivät putkahtaneet kanan alta, joka kyllästyi liian aikaisin hautomiseen, vaan hautomakoneesta. Nämä maatiaistiput asuvat työhuoneessani ja näköjään tylsistyvät melkein kuoliaaksi näppäimistön äänestä. Eivätkös nukkuvat tiput olekin hassun näköisiä!
Varma kevään merkki on myös orvokkien ilmestyminen Tuulilaakson porraspäähän. Tänään oli se päivä. Kuten huomaatte, Buffy-kissakin osallistui istutustalkoisiin. Tänään pureskelin myös ajatusta, että ihminen - tai ainakin minä - on onnellisin saadessaan elää samassa rytmissä luonnon kanssa. Keväällä istutetaan, kylvetään ja hoivataan poikasia.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Ojasta ankkalammikkoon
Talven mittaan olen miettinyt, että elämä voisi olla hivenen yksinkertaisempaakin. Kun käy töissä, kuskailee lasta harrastuksissa ja yrittää kaiken lisäksi kirjoittaa ja harrastaa jotain itsekin, alkaa pienen eläintarhan hoitaminen kaiken ohessa tuntua työltä.
Päädyin siihen, että vähennän lampaita. Tavoitteena on sellainen katras, joka sopivasti mahtuu laiduntamaan Tuulilaakson pikku pellolla ja riittää omatarvelankojen tuotantoon sekä tuottaa muutaman paistin ruokapöytään.
Suunnitelma on tähän asti onnistunut lähes mallikkaasti. Myin kaksi keväällä karitsoivaa uuhta tuttuun lampolaan hyvälle hoidolle. Jäljellä on "enää" kuusi rouvaa ja pässi, mutta jahka toukokuu koittaa, pääluku lampolassa epäilemättä taas vähän kasvaa. Esikko ainakin esittelee mielellään uhkaavasti pyöristyvää vatsanseutuaan.
Mutta kuten kaikissa erinomaisissa suunnitelmissa, on takapakkia otettu tässä eläinasiassakin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikki johtuu oikeastaan kuvan esittämästä masiinasta.
Se voi näyttää viattomalta ja pieneltä, mutta sen läsnäolo omalla tontilla istuttaa ihmismieleen turmiollisia ajatuksia. Kuten vaikka sellaisia, että jos pihassa nököttää kaivinkone, sillä täytyy ehdottomasti kaivaa - ja mitäpä muuta sillä voisi kaivaa kuin ankkalammen?
Lopun varmasti arvaattekin. Lampea ei tokikaan vielä ole, mutta uudet asukkaat muuttivat jo toissapäivänä Tuulilaaksoon.
He ovat vielä aika ujoja ja nuoria, mutta myös hyvin vaakottavia, sottaisia ja veikeitä otuksia. Juuri sellaisia, joita Tuulilaaksosta vielä puuttuikin.
Melkein kaikilla tarinoilla on opetus. Tällä ei ole. Tai jos on, se kuuluu: Älä missään tapauksessa anna miehesi ostaa kaivinkonetta!
Päädyin siihen, että vähennän lampaita. Tavoitteena on sellainen katras, joka sopivasti mahtuu laiduntamaan Tuulilaakson pikku pellolla ja riittää omatarvelankojen tuotantoon sekä tuottaa muutaman paistin ruokapöytään.
Suunnitelma on tähän asti onnistunut lähes mallikkaasti. Myin kaksi keväällä karitsoivaa uuhta tuttuun lampolaan hyvälle hoidolle. Jäljellä on "enää" kuusi rouvaa ja pässi, mutta jahka toukokuu koittaa, pääluku lampolassa epäilemättä taas vähän kasvaa. Esikko ainakin esittelee mielellään uhkaavasti pyöristyvää vatsanseutuaan.
Mutta kuten kaikissa erinomaisissa suunnitelmissa, on takapakkia otettu tässä eläinasiassakin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikki johtuu oikeastaan kuvan esittämästä masiinasta.
Se voi näyttää viattomalta ja pieneltä, mutta sen läsnäolo omalla tontilla istuttaa ihmismieleen turmiollisia ajatuksia. Kuten vaikka sellaisia, että jos pihassa nököttää kaivinkone, sillä täytyy ehdottomasti kaivaa - ja mitäpä muuta sillä voisi kaivaa kuin ankkalammen?
Lopun varmasti arvaattekin. Lampea ei tokikaan vielä ole, mutta uudet asukkaat muuttivat jo toissapäivänä Tuulilaaksoon.
He ovat vielä aika ujoja ja nuoria, mutta myös hyvin vaakottavia, sottaisia ja veikeitä otuksia. Juuri sellaisia, joita Tuulilaaksosta vielä puuttuikin.
Melkein kaikilla tarinoilla on opetus. Tällä ei ole. Tai jos on, se kuuluu: Älä missään tapauksessa anna miehesi ostaa kaivinkonetta!
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Lohduttajat
Vanha Iita-koiramme pääsi helmikuussa oman tassupolkunsa päähän. Vaikka tiesimme, että luopuminen on kohta edessä, se tuntui raskaalta. Niin pitkään pystykorva oli juossut valppaana ja hiukan pelokkaana vierellämme, hyvinä ja huonompina aikoina, aina uskollisesti.
Onneksi Tuulilaakson uudet asukit vaativat emännän ja muidenkin kaksijalkaisten huomiota. Ne riehuvat, leikkivät, riiviöivät, juoksevat, kiipeävät, purevat, teroittavat kynsiään, kakkivat, nuolevat, naukuvat, puskevat, naurattavat ja kiristyttävät hermoja niin kuin vain kaksi puolikasvuista kissanpentua voi tehdä.
Kunnes taas heräävät ja työntävät sievän nenänsä joka paikkaan.
Yritin ottaa lampaantaljoista teettämistäni tossuista kuvia, mutta pikku linssilude vaati päästä mukaan. Myöhemmin huomasin, että ikuistettua tuli myös sohvalla makoileva Milla-koira. Häntä lievästi sanottuna sapettaa, kun JOTKUT ovat vielä sievempiä kuin hän ja niitä kanniskellaan, niille leperrellään ja niitä jopa rapsutellaan enemmän kuin häntä.
Kissanpentujen lellittelyn ohella Tuulilaakson emäntä on ahkeroinut viime aikoina kirjaprojektien parissa. Ja mikä ihanaa, eilen sähköpostissa odotti myös kirjailijavierailupyyntö. On aivan mahtavaa tavata pieniä lukijoita, kertoa heille kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja innostaa heitä astumaan kirjallisuuden ihmemaailmaan.
Onneksi Tuulilaakson uudet asukit vaativat emännän ja muidenkin kaksijalkaisten huomiota. Ne riehuvat, leikkivät, riiviöivät, juoksevat, kiipeävät, purevat, teroittavat kynsiään, kakkivat, nuolevat, naukuvat, puskevat, naurattavat ja kiristyttävät hermoja niin kuin vain kaksi puolikasvuista kissanpentua voi tehdä.
Mutta nukkuessaan ne ovat oikein söpöjä ja rauhallisia.
Kunnes taas heräävät ja työntävät sievän nenänsä joka paikkaan.
Yritin ottaa lampaantaljoista teettämistäni tossuista kuvia, mutta pikku linssilude vaati päästä mukaan. Myöhemmin huomasin, että ikuistettua tuli myös sohvalla makoileva Milla-koira. Häntä lievästi sanottuna sapettaa, kun JOTKUT ovat vielä sievempiä kuin hän ja niitä kanniskellaan, niille leperrellään ja niitä jopa rapsutellaan enemmän kuin häntä.
Kissanpentujen lellittelyn ohella Tuulilaakson emäntä on ahkeroinut viime aikoina kirjaprojektien parissa. Ja mikä ihanaa, eilen sähköpostissa odotti myös kirjailijavierailupyyntö. On aivan mahtavaa tavata pieniä lukijoita, kertoa heille kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja innostaa heitä astumaan kirjallisuuden ihmemaailmaan.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Hiljaiseloa - tai sitten ei
Keskitalvi, mittarissa reilusti miinus kaksikymmentä. Lampolassa vietetään hiljaiseloa. Kotona on enää kahdeksan uuhen ja yhden pässin vakiojoukko.
Uutta pässiä, Tyrionia, ei täälllä ole aikaisemmin esiteltykään. Nuori mies saapui meille Röykkälän lammastilalta ja on ensimmäinen musta täysrygja Tuulilaakson katraassa. Villatyyppi näyttää tosin harmaantuvalta, mutta sehän on vain hienoa. Europ-arvostelussa poika oli saanut UUU-arvosanat, eli suomeksi varsin lihaksikas rygja-poika. Marraskuinen kuva herrasta on valitettavan huono, täytyy ottaa poseerauskuva kohtapuoliin.
Vanha pystykorva Iita ei pakkasista piittaa. Hän tarkkailee ja päivystää pihapiiriä ja kieltäytyy sitkeästi lämpimästä nukkumapaikasta pannuhuoneessa. Koppiin sentään kelpaa vetäytyä pahimmilla pakkasilla.
Jos kanalassa, lampolassa ja pihassa onkin rauhallista, sisällä talossa ei ole. Vauhdista, metelistä ja vaarallisista tilanteista pitävät huolen Buffy ja Tara, jouluna taloon tulleet kissanpennut.
Vaalea Buffy taas on luonteeltaan rohkeampi ja hivenen villimpi kuin siskonsa. Sanomattakin on selvää, että sisarusten joulun ilo oli vihreä metsän puu, joka tuotiin pirttiin, mutta suureksi suruksi kannettiin uuden vuoden jälkeen talosta pihalle.
Rauhallisia päiviä ja sopivasti villityksiä blogin lukijoille vuodeksi 2014!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)