Päädyin siihen, että vähennän lampaita. Tavoitteena on sellainen katras, joka sopivasti mahtuu laiduntamaan Tuulilaakson pikku pellolla ja riittää omatarvelankojen tuotantoon sekä tuottaa muutaman paistin ruokapöytään.
Suunnitelma on tähän asti onnistunut lähes mallikkaasti. Myin kaksi keväällä karitsoivaa uuhta tuttuun lampolaan hyvälle hoidolle. Jäljellä on "enää" kuusi rouvaa ja pässi, mutta jahka toukokuu koittaa, pääluku lampolassa epäilemättä taas vähän kasvaa. Esikko ainakin esittelee mielellään uhkaavasti pyöristyvää vatsanseutuaan.
Mutta kuten kaikissa erinomaisissa suunnitelmissa, on takapakkia otettu tässä eläinasiassakin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikki johtuu oikeastaan kuvan esittämästä masiinasta.
Se voi näyttää viattomalta ja pieneltä, mutta sen läsnäolo omalla tontilla istuttaa ihmismieleen turmiollisia ajatuksia. Kuten vaikka sellaisia, että jos pihassa nököttää kaivinkone, sillä täytyy ehdottomasti kaivaa - ja mitäpä muuta sillä voisi kaivaa kuin ankkalammen?
Lopun varmasti arvaattekin. Lampea ei tokikaan vielä ole, mutta uudet asukkaat muuttivat jo toissapäivänä Tuulilaaksoon.
He ovat vielä aika ujoja ja nuoria, mutta myös hyvin vaakottavia, sottaisia ja veikeitä otuksia. Juuri sellaisia, joita Tuulilaaksosta vielä puuttuikin.
Melkein kaikilla tarinoilla on opetus. Tällä ei ole. Tai jos on, se kuuluu: Älä missään tapauksessa anna miehesi ostaa kaivinkonetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti