Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulupuuro

Kaartuu kaunis linnunrata,
kiehuu tontun puuropata.
Metsänväki herkun haistaa,
kettu tahtoo heti maistaa,
vaan jänis padan ensin näki.


Olkaa hyvä, herrasväki!
Tästä kyllä muonaa riittää!
Tonttu kiitoksia niittää.


Hangen alla otso nukkuu,
hältä koko juhla hukkuu!
Kylkee kääntää, äänen päästää:
"Kai tonttu kevääksikin säästää!"


Mervi Heikkilä




Tuulilaakson eläinten jouluun ei ole kuulunut puuroa. Sen sijaan lampaat ovat saaneet erikoisherkkuansa kerppuja, kani jyrsijän namuja, koirat luita ja kanat ja kalkkunat muuten vaan tuhdimmat ruoka-annokset sekä salaatiksi kuivattua apilaa. 


Lunta ei Tuulilaaksossakaan jouluaattona ollut, mutta nyt joulupäivän aamuna näyttäisi taivaalta jotain valkoista putoilevan. Kanakko lähteekin koirien kanssa ihan kohta oikein pitkälle lenkille tuota ihmettä ihailemaan.


Rauhallisia joulunpyhiä kaikille blogin lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Samoin sinulle, rauhallisia pyhiä! Ihana runo...
    Ja kiva, että eläimilläkin on jouluna jotain erilaista♥ t Henna

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista, vielä vähän viilaamista on tuossakin runossa, mutta tänne blogiin joskus vähän kiirehdin.

    VastaaPoista