Tipitii

Kyllä nyt harmittaa. Tuulilaaksoon on ilmiintynyt tusina mitä söpöimpiä kananlapsia ja Kanakon kameran laturin on ihan hukkahukassa.
Kuvia on kuitenkin pakko ottaa, vaikka sitten kännykkäkameralla. Laatu ei päätä huimaa, mutta toivottavasti edes osa ylenpalttisesta söpöydestä välittyy blogin lukijoille.

Kuka kumma koputtaa terraarion lasia? Voisiko se olla ruokaa tarjoileva äiti? Uteliaat lapsoset tunkevat kilvan ihmettelemään koputtelijaa.

Hei, tulkaa kaikki katsomaan, onko täällä mato? No ei ollutkaan. Huiputusta koko juttu. Mutta lentääkö tuolla joku kärpänen?

Tipujen elämä on sirkutusta, syömistä, juomista ja kovasti ahkeran näköistä touhuilua sekä tyhjän nokkimista kunnes uni aivan yhtäkkiä voittaa ja koko tusina kuorsaa pitkin pituuttaan lämpölampun loisteessa. Jos on vain muutaman päivän ikäinen vasta, on syytä ottaa monet pienet päikkärit päivässä ja syödä kiltisti ruokansa, että kasvaa isoksi.

Isoina näistä piiperöisistä kasvaa tyrnäväläisiä maatiaiskanoja ja -kukkoja ja onpa joukossa kaksi risteytystipuakin, joiden sukupuu kuulostaa hienolta: 50% ilmajokista maatiaista, 25% cream legbaria ja 25% jotain munintahybridiä.

Niin suloisia kuin tipuset ovatkin, ne kasvavat (ja sotkevat) kauheaa vauhtia ja taitavat kohtapuoliin saada häädön Tuulilaakson olohuoneesta kanalaan. Onneksi ne eivät kuitenkaan vielä pääse hyppäämään terraariosta lattialle. Kerran Kanakolla oli olohuoneessa kalkkunatipuja, jotka onnistuivat karkaamaan sohvan alle. Oli siinä selittämistä töistä myöhästyjällä: Anteeksi, mutta jahtasin olohuoneessamme kalkkunaa...