Markun päivänä Tuulilaaksossa paistaa aurinko.
Harmaspojat Kaamos ja Tuli ovat isoja jo, mutta turvallisinta on silti hengata aidan vieressä, jossa äiti on ihan liki. Kolmikosta Piki on jo muuttanut uuteen kotiin.
Pihamaalla alkaa olla paljon muutakin tekemistä kuin lampaiden ja kanojen hoitoa. Siivoamista, haravoimista ja kaikenlaista kohentamista riittää. Vielä ei ole uskaltanut kylvää mitään, mutta raparperi puskee jo voimalla menneen kesän muistojen läpi kohti aurinkoa.
Kun ei voi kylvää, voi aina tutkia kirjahyllyään ja vähän haaveilla. Taiteilija Gordon Beningfield kirjoittaa Luonnonkirjassaan:
"Luulen, että useimpien puutarhurien mieleen puutarhani toisi viidakon. Ja vaikka omistaisinkin paikan, joka paremmin vastaa yleistä mielikuvaa siitä, minkälainen puutarhan tulee olla, haluaisin sen silti olevan täynnä odottamattomia loukkoja ja kätkettyjä yllätyksiä niinkuin vanhanajan maaseutu. Katse ei saa tavoittaa kaikkea yhdellä kertaa."
Viehättävä kirja on paitsi vesiväritaiteen, myös menneen ajan maaseudun ja lähiluonnon ylistys.
Tuulilaaksossa luonto ja eläimet eivät onneksi ole kaukana. Niiltä ei voi välttyä edes keittiössä.
Viime yönä taisi muuten olla pakkasta. Vanhan kansan mukaan se tietää kylmää kesää. Toivotaan, etteivät ennusmerkit tällä kertaa pidä paikkaansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti