Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



perjantai 30. elokuuta 2013

Kesämuistoja

Kirjailija Anu Holopainen heitti blogissaan Kirjailijan kävelyretkiä haasteen kesämuistoista. Tarkoitus on muistella kymmenen hyvää ja kymmenen huonoa kesän tapahtumaa. Vaikka kesä ei varsinaisesti vielä olekaan ohi, tartun haasteeseen.


Hyviä


1) Pohjanmaan taidetoimikunnan apurahan ansiosta olen voinut olla kotona ja kirjoittaa koko kesän. Tämä on ehdoton huippumuisto, jonka ansiota moni muu hyvä tapahtuma on.

2) Tyttärellä on ollut hevoselta tuoksuva, uimarannalta maistuva ja sopivasti kavereita sisältänyt kesä.

3) Olemme löytäneet uusia urheilullisia harrastuksia, kuten suunnistuksen.

4) Niin eläimet kuin ihmiset ovat olleet terveinä melkein koko kesän.

5) Onnistunut kesälomareissu Savonlinnaan. Erityisesti Astuvansalmen kalliomaalaukset jäivät mieleen.

6) Sisko miehekkeineen löysi talon aika läheltä meitä.

7) Pihasauna!

8) Ystävän iloiset viisikymppiset.

9) Hyvin sujunut kirjoittamisyhteistyö.

10) Luontopolkujen elämykset, erityisesti Raippaluodossa.


Vähemmän hyviä


1)  Kana, joka nokki hengiltä kaksi omaa poikastaan.

2) Iita-koiran vanheneminen, vähittäinen kuuroutuminen ja sokeutuminen.

3)  Tyttären nilkan nyrjähtäminen.

4) Murkkuikä.

5) Sain itseni useamman kerran kiinni itsekeskeisyydestä ja liiasta innostumisesta, taas.

En kerta kaikkiaan keksi enempää huonoja, vaikka toki kohdasta viisi saisi eriteltyä vaikka kuinka monta alanumeroa. Kuitenkin tämän kesän saldo jää selkeästi plussan puolelle. Ja vielä on pari päivää elokuuta, ennen kuin alkaa SYYSkuu. Vielä ehtii hankkia muutaman tähtihetken, vaikkapa keittämällä kesän ensimmäisen omenahillon ja säilömällä lampaankääpiä.




Tarttukoon haasteeseen ken haluaa. Blogiin ei ole pakko kirjoittaa, muistoja voi listata vaikka päiväkirjaan tulevien kylmien pakkasiltojen iloksi.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa että sullakin on kymppiä lyhyempi huonot-lista :) Ai sinäkin suunnistat, se tuntuu nyt olevan tosi in ja pop! :)

    VastaaPoista
  2. Hassua, monesti yritän olla out ja sitten huomaankin tekeväni samaa mistä muutkin ovat innostuneet. No, ei voi mittää. :-) Sitäpaitsi suunnistus on paitsi hyvää kuntoilua, myös haasteellista, en opi sitä millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että on haastavampaa kuin vaan juoksennella metsässä :) Mä olen suunnistanut viimeksi kouluaikoina, enkä ikinä oppinut lukemaan karttaa...

      Poista
  3. Minäpä vastasin haasteeseen, tämä tuntui niin sopivan ajankohtaiselta muistella kesää.

    VastaaPoista
  4. Eikö vaan! Ja kun syyskuu nyt alkoi, se toi tullessaan saateet ja koleuden.

    VastaaPoista