Äänikirjaa lukemassa

Viime lauantaina Tuulilaakson väki matkasi noin kolmesataa kilometriä etelämmäs, Suomi-neidon helmoille suorastaan, ja ahtautui studioon äänikirjaa lukemaan. Studio oli pieni, mutta siellä oli kaikki tarvittava: tuoli, pöytä, mikrofoneja ja kaiun imaisevat verhot seinillä. Studion toisessa huoneessa äänimestari istui valtavan nappulapöydän ääressä ja katseli näytöltä sekä kuunteli kuulokkeista, kuinka lukeminen sujui.

Äänikirjan lukeminen on jännittävä tilanne. Studiossa on vain lukija ja teksti. Tekstin tarina, sen henkilöhahmot ja tapahtumat, on herätettävä henkiin ja vain lukija voi sen tehdä. Vaikka ei tehdäkään kuunnelmaa, täytyy Kanakon mielestä äänikirjan lukijankin vähän eläytyä. Pikkuruisen hiiren ääni ei voi olla kovin römeä. Innostunut, isokokoinen noita Ulpu Vahvero taas ei paljon piipitä. Ja miten puhuukaan rakastunut keksinpaistaja Jaakko Jumi armaalleen Helle Harmitille?

Mutta eläytymisen lisäksi on muistettava ääntää sanat huolellisesti ja loppuun saakka. On yritettävä olla rauhallinen, mutta jossain kohtaa myös hiukan kiihtynyt. Ja miellyttävältäkin ääni saisi kuulostaa, vieläpä eri-ikäisten kuulijoiden korvissa. Roppakaupalla vaatimuksia, eipä ihme, että lukemistilanne vähän hikoiluttaa.

Kanakko on aiemmin lukenut yhden lasten äänikirjan, Satupiirin. Sen kertomukset olivat neljän eri kirjoittajan kynästä lähtöisin. Nyt luettu, pääsiäiseksi valmistuva humoristinen noitatarinoiden kokoelma "Myöpelinmäellä", on kokonaan omaa tekstiä. Hauskaa oli, että omaa tekstiä pystyi vielä lukiessa hiukan korjailemaan, paikoin jopa irrottelemaan repliikkien kanssa.

Nyt, kun lukemistilanne on jännitetty, täytyy tietenkin alkaa jännittää lopputulosta. Omaa ääntä Kanakko ei kyllä pysty kuuntelemaan, mutta jo oman äänikirjan piteleminen käsissä on säväyttävää, ja aina voi kärttää palautetta kavereilta.

Studio: Rumus Äänituotanto