Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 27. lokakuuta 2012

Tuparit

Tänään Tuulilaaksossa on vietetty tupareita. Uusi lampola valmistui vihdoin ja frouvat pääsivät muuttamaan sinne.

Mutta kun mielipidettä kysyttiin, ponitarha ja suojainen pihattotalli olisivat frouville kyllä kelvanneet talveksi. Lampaat eivät pikku pakkasista säikähdä ja ulkoilevat mielellään säällä kuin säällä. Itse asiassa lampaiden pakkasraja on tutkimusten mukaan peräti - 40 astetta!

Dina ottaa mielellään päivätorkut lumessa, vaikka olisi sisätilojakin tarjolla.


Vaan ei auta. Kun saatiin vihdoin valmiiksi näin viihtyisä uusi lampola, oli ihan pakko muuttaa.


Kun huoneistoon kannettiin sisään se kaikkein tärkein huonekalu, eli uusi heinäpaali, alkoivat mielipiteet myös bää-joukossa muuttua.




"Tää on niin hyvää, maista vaikka!"

No en maista. Sen sijaan hitsattiin paalin ympärille isosilmäinen verkko, ettei hukata hyvää heinää pehkuihin.


Iita-koira luuli taas maailmanlopun tulevan, kun hitsi otettiin esille. Onneksi lenkki pakkasillassa pelasti koirulin päivän.

Mutta emäntää ilahduttaa se, että lampaat saatiin vihdoin uuteen kotiin. Tosin vielä on uimurikuppi laittamatta ja parvelta puuttuu muutama lankku ja...

5 kommenttia:

  1. Ihanan valoisa lampola. Tuolla kyllä tarkenee siinä 40 asteen pakkasessakin. Milloin karitsoita tulee?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Karitsoita on tulossa reilun viiden kuukauden päästä. Tänään haetaan pässi ilahduttamaan rouvia. Ilokas tosin saa jo muutamaa kuukautta aiemmin, sen pitäisi olla tiineenä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis valoista lampola.Lampolan sivuilta luin että mielestäsi häkki vie liikaa tilaa lattialta.Ratkaisu voisi olla seinälle kiinnitettävät häkit.Kun tuo sinun mies näkyy osaavan rakentaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Se kyllä vapauttaisi lattiatilaa, mutta kokonaista paalia ei taida seinälle saada. Meillä ideana on helppohoitoisuus, kun töissä käydään. Vapaa heinä eli kokonainen paali kerralla syötäväksi on mielestäni siksikin hyvä, että saavat varmasti tarpeeksi.

    VastaaPoista