Huovutellen, tossutellen

Tuulilaakson ulkolämpömittari on noussut monena päivänä reilusti yli kahdekymmenen lämpöasteen. Ruoho kasvaa silmissä, omena- ja kirsikkapuut kukkivat, kohta myös syreeni. Nythän on siis juuri oikea aika huopatossuille!

Tästä se lähtee.

Tossuhuovutuksen saloihin viiden naisen iskuryhmää johdatti asiantuntevasti Tiina. Hän toi myös tullessaan kätevät, lasikuidusta tehdyt huovutusalustat. Kyllä kelpasi pihalla huovutella, kun aurinko paistoi ja varpuset visersivät.

Kaavat tehtiin parketinalusmuovista, niistä tuli jämäkät. Pääosin käytimme luonnonväristä villaa, se huopuu helposti. Kuvioita innostuin tällä kertaa tekemään violetilla, vaikkei se lempiväreihini kuulukaan.

Huovutuksen alussa töppöset ovat varsin isot, mutta huovuttaja ei ole luovuttaja, vaan huovuttaa kunnes tossut kutistuvat. Lasinen pyykkilauta osoittautui mainioksi kaveriksi huovuttajalle.

Vielä vähän pitää hinkata ja nutistaa ja paukuttaa.

Nyt saa huovutus luvan riittää. Ehkä pistelen vielä muutaman koristepiston sinipuulla värjätyllä rygja-langalla ennen kuin tossuni ovat täysin valmiit.

Huovutusinnostusta riitti myös iltapäivälle, ja saippuat saivat villanutut ylleen. Nyt tarkenee.

Osan kuvista otti Siilitalon Ansku, kiitos!

Lapset kasvavat

Tuulilaakson karitsakevät on kohta ohi. Lapset kasvavat hyvää vauhtia ja paitsi ulkonäössä,  myös persoonissa alkaa olla aikamoisia eroja.

Katraan jätti on Terezan pupunkorvainen ainokainen Pontus. Hän on hiukan arka, mutta rauhallinen pässipoika.

Hyvänä kakkosena kokonsa puolesta on Venuksen musta poika, jolla hauskat valkoiset tiplut silmien alla. Tosin Elle-Riikan valkoinen poika Ravindo on iso myös.

Dinan poika ja tytär ovat keskenään kovin samannäköiset.

Mutta joukosta erottumisen ongelmaa ei ole yhdellä karitsalla. Nöpö-tyttö on ehdottomasti lapsikatraan rämäpää, oikea Peppi Pitkätossu, joka aina livahtaa tarhan ovesta pihalle ja ahtaa heti miten suunsa täyteen pikkukiviä. Niitä saa lampuri sormiensa kaupalla kaivaa terävien hampaiden lomasta. Kuvan ottaminen Nöpöstä on jokseenkin toivotonta, sillä neiti lähentelee pelotta niin kameraa kuin kuvaajaakin ja uhkaa pistellä poskeensa molemmat.

Tässä kuvassa suussa on onneksi vain haalarihousujen taskuläppä.

Värjäyskärpänen

Kimalaisten, perhosten ja koppakuoriaisten myötä myös värjäyskärpänen on herännyt talviuniltaan. Onneksi Tuulilaaksosta eivät värjäyslangat lopu, vaikka kärpänen puraisee kuinka kipeästi.

Valkoinen rygja-lanka lakkasi olemasta väritöntä, kun matkasin Kuortaneelle ja saimme ystäväni kanssa tulet patojen alle. Savuista, märkää ja ihanaa puuhaa kuvasi ystävämme Ponitäti Kiitos hänelle kuvista!

Tällä kertaa kokeilimme ensimmäistä kertaa krappia eli värämataran juurta. Sitä olisi pitänyt liottaa etutkäteen, mutta tyydyimme jauhamaan sitä vähän huhmareessa.

Krappiliemi oli dramaattisen verenpunaista.

Värjäri ei muuten voi itsekään olla väritön. Päävärjäyksen lopputulos luomuväreillä ei ole läheskään tasainen, mutta sellainen olisikin ihan liian tylsä...

Ahkeran värjärin voi tunnistaa myös käsistä.

Sipulin kuorista tarttuu upea keltainen väri ihan kaikkeen, myös lankoihin. Krapin ja sipulin lisäksi kuumensimme padallisen haavankuorikeittoa. Haavan keltainen on maltillisempi, mutta minusta kaunis murrettu sävy sekin.

Värjäyspäivän lopuksi lankoja kuivuu kaikkialla, myös saunassa. Krappi antoi lankoihin mielestäni todella kauniin punaisen sävyn. Taidanpa tilata juurta paljon lisää seuraavaa savuntuoksuista ja värikästä päivää varten.

Toukotöitä

Toukokuun myötä alkoivat toukotyöt Tuulilaaksossakin. Keksin vihdoin, että minulla on yhtä viljelyssä tarvittavaa hyödykettä yllin kyllin. Arvasit oikein, lantaa.

Rakensin lämpöpenkin lavan kauluksista. Alle runsaasti viimesyksyistä pehkua lampaiden tarhasta, päälle multaa ja loppusilaukseksi vielä säkki turvemultaa.

Lämpöpenkin multiin kätkin kurpitsojen, retiisin ja avomaankurkun siemeniä. Kun/jos kurkut ja kurpitsat kasvavat, osa niistä on tarkoitus siirtää lämpöpenkistä avomaalle myöhemmin kesällä. Nyt lämpöpenkin päälle kääräistiin muovi. Toiseen penkkiin kylvin salaatteja. Tai me kylvimme.

Eihän pihamaalla voi tehdä mitään ilman ahkeraa apulaista, Iita-koiraa. Hän kyllä keksii itselleen tärkeää tekemistä. On esimerkiksi hyvä pidätellä mansikkamaan muovia niin, ettei se vahingossa lähde lentoon kesken kylvöhommien.

Nyt vain odotellaan.