Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kahdeksan satunnaista asiaa

Blogiavaruudessa sinkoilee joukoittain haasteita. Yksi sellainen lennähti taas Tallipäiväkirjasta Tuulilaaksoon.
Haaste:
a) Kiitä haasteen antajaa: Kiitos, Tallipäiväkirja !
b) Nämä blogit haastan mukaan:
Kivitasku
Vaskooli
c) Kerro näille blogisteille haasteesta (rikoin sääntöjä minäkin, sillä haastan vain kaksi blogia ja lisäksi Vaskooli voi kertoa myös kuvin)
d) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi, siis Kanakosta.

1) Narskuttelen yöllä hampaitani.
2) Olen suorittanut 10 opintoviikkoa Taideteollisen korkeakoulun kursseja, avoimella puolella.
3) En osaa virkata nirkkoa.
4) Juutuin Aaronin pianokoulun ensimmäisen osan Juna-kappaleeseen.
5) Minulla on parhaillaan kesken useita eri lanu-kirjoja.
6) Olen tehnyt graduni Mahyn kirjasta Noitavaellus ja se on edelleen mielestäni yksi parhaita koskaan ilmestyneitä nuortenkirjoja.
7) Olen osallistunut Kemin sarjakuvafestivaaleille.
8) Olen pussannut lammasta (ei kielisuudelmaa sentään).
9) Olen kirjoittanut runon nimeltä Suuria määriä sarvijääriä.
10) Tyttäreni toinen nimi valittiin Muumien Alisa-noidan mukaan.

4 kommenttia:

  1. Suuria määriä sarvijääriä on kyllä ylen loistava nimi. Piti oikein ääneen sanoa pari kertaa.

    Joskus takavuosina ihmemiehessä oli lause, jota hoettiin: There is no such thing as ghosts. Sitä yritin lausua oikein. Kokeilkaapa.

    Hyvin vaikea on myös lausua Kirjurinluoto. Etenkin jos on Porissa terassilla.

    VastaaPoista
  2. Empäs kehtaa edes sanoa, että en tiedä mikä sarvijäärä on - kuulostaa joltakin pikkumöttiäisiltä, mutta voi olla kasvikin... Näin nolo olen:) kivoja tunnustuksia! t henna kivitaskusta

    VastaaPoista
  3. Moi! Mukavaa luettavaa, kiva kun vihjaisit blogistasi! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Minäpä kirjoittelen tänne seuraavaksi runoja! Kirsi: sanaleikit ovat lastenrunojen suola, valitettavasti en ole niissä kovin hyvä kuitenkaan.

    VastaaPoista