Myynnissä

Onpa haikeaa, mutta tällä kertaa päätös pitää: Aikamoinen työmäärä, krooninen aikapula ja laidunpula saivat minut ainakin vähäksi aikaa järkiini ja aion ihan tosissani vähentää lampaiden määrä Tuulilaaksossa.

Parhaiden toukokuisten tyttökaritsoiden soisin pääsevän uuteen kotiin. Myynnissä on kuusi mustaa rygja-sl -risteytystä, 50 - 75% rygjia. Tyttöjen isä on D Tyrion, R-R-R -arvosteltu herrasmies, joka on kotoisin Röykkälän tilalta.

Yllä kuvassa 50% rygja-tytöntyllerö, jonka äiti on Tuulilaakson ruskea luottolammas Sinikukka.

Näissä tytöissä on enemmän rygjaa ja hännän pituus sen mukainen. Villakin on muhkeampi ja ehkä runko aavistuksen pitempi.

Mikään myytävistä tytöistä ei ole erityisen kesy, mutta kesyyntyvät varmasti käsiteltäessä. Hinta on 100 euroa/kpl + alv. Minut saa kiinni numerosta 0440742102, tai sähköpostilla mhh.heikkila@gmail.com.

Tyttöjen veljet ovat kyllä kesyyntyneet. Tässä pojat ryntäävät mamman luo kauraherkun toivossa Pekka etunenässä.

Kesäaamuna kerran

Tuulilaakson bloggaaja on näemmä pitänyt kesälomaa ja kaikenlaista on tapahtunut lukijoilta ihan salaa.

Ilmajokisen maatiaiskanan hautomat kolme tipua ovat kasvaneet ja höyhenistyneet - ja valitettavasti myös miehistyneet, eli kukkoja kaikki. Onneksi he kuitenkin pärjäävät jo hyvin parvessa. Tässä pikkuiset ja isot herkkulautasen ääressä.

Parven vanhin on Nelli-kana, joka muistaakseni täyttää tänä kesänä viisi vuotta. Hän vaatii palvelijalta erikoiskohtelua ja nokkii mielellään ruokansa suoraan kädestä.

 

Kirpputorilta löytyi ankkalan oveen sopiva koriste.



 

Isot ankat ovat jo... no, isoja. Tummin heistä on poika ja näyttää jo varsin komealta sinisine siipisulkineen ja vihertävine päineen.

Lammastarhaan on ihan omine nokkineen ja lupineen muuttanut siivekkäitä. Tässä katsastetaan, olisiko lampaiden ruokintakaukaloon jäänyt jotain pientä huikopalaa.

Siellä taaperretaan, lampaina muiden joukossa. Lampaat ovat nyt väliaikaisesti kaikki tarhassa, jotta Tuulilaakson pieni laidun saa kasvattaa uutta heinää.

Gansterijengille on pitänyt laittaa ihan oma juomatarjoilu, etteivät sotke lampaiden vesiä. Ankkojen lisäksi lammastarhaan on muuttanut kolme kukkopoikaa ja niiden sisko.

Ja mitä lampaat sitten ovat mieltä näistä tarhanvaltaajista? Evvk, tuumii Ilokas ja haluaa heti lisää herkkuja.

Kopterikorvia

Kevät ei tule Tuulilaaksoon ilman kahta asiaa: iloisia kopterikorvia ja piippaavia linnunlapsia Nyt on molempia.

Tänä keväänä syntyi vain valkoisia ja mustia kaunottaria ja komistuksia. Useimmilla valkoisilla lapsosilla on tosin häivähdys ruskeaa.

Useimmiten ruskeaa näkyy jaloissa. Tässä hienoja kinttujaan esittelee mustan rygjan ja vaalean kainuunharmaksen potra poika, yksi nelikosta.

Voiton "kenellä on pisimmät korvat" -kilpailussa vievät kuitenkin mustan suomenlammas-rygjaristeytyksen Venuksen lapset, jotka melkein pystyvät lentämään.

Kevään ensimmäiset tiput eivät putkahtaneet kanan alta, joka kyllästyi liian aikaisin hautomiseen, vaan hautomakoneesta. Nämä maatiaistiput asuvat työhuoneessani ja näköjään tylsistyvät melkein kuoliaaksi näppäimistön äänestä. Eivätkös nukkuvat tiput olekin hassun näköisiä!

Varma kevään merkki on myös orvokkien ilmestyminen Tuulilaakson porraspäähän. Tänään oli se päivä. Kuten huomaatte, Buffy-kissakin osallistui istutustalkoisiin. Tänään pureskelin myös ajatusta, että ihminen - tai ainakin minä - on onnellisin saadessaan elää samassa rytmissä luonnon kanssa. Keväällä istutetaan, kylvetään ja hoivataan poikasia.

Ojasta ankkalammikkoon

Talven mittaan olen miettinyt, että elämä voisi olla hivenen yksinkertaisempaakin. Kun käy töissä, kuskailee lasta harrastuksissa ja yrittää kaiken lisäksi kirjoittaa ja harrastaa jotain itsekin, alkaa pienen eläintarhan hoitaminen kaiken ohessa tuntua työltä.

Päädyin siihen, että vähennän lampaita. Tavoitteena on sellainen katras, joka sopivasti mahtuu laiduntamaan Tuulilaakson pikku pellolla ja riittää omatarvelankojen tuotantoon sekä tuottaa muutaman paistin ruokapöytään.

Suunnitelma on tähän asti onnistunut lähes mallikkaasti. Myin kaksi keväällä karitsoivaa uuhta tuttuun lampolaan hyvälle hoidolle. Jäljellä on "enää" kuusi rouvaa ja pässi, mutta jahka toukokuu koittaa, pääluku lampolassa epäilemättä taas vähän kasvaa. Esikko ainakin esittelee mielellään uhkaavasti pyöristyvää vatsanseutuaan.

Mutta kuten kaikissa erinomaisissa suunnitelmissa, on takapakkia otettu tässä eläinasiassakin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikki johtuu oikeastaan kuvan esittämästä masiinasta.

Se voi näyttää viattomalta ja pieneltä, mutta sen läsnäolo omalla tontilla istuttaa ihmismieleen turmiollisia ajatuksia. Kuten vaikka sellaisia, että jos pihassa nököttää kaivinkone, sillä täytyy ehdottomasti kaivaa - ja mitäpä muuta sillä voisi kaivaa kuin ankkalammen?

Lopun varmasti arvaattekin. Lampea ei tokikaan vielä ole, mutta uudet asukkaat muuttivat jo toissapäivänä Tuulilaaksoon.

He ovat vielä aika ujoja ja nuoria, mutta myös hyvin vaakottavia, sottaisia ja veikeitä otuksia. Juuri sellaisia, joita Tuulilaaksosta vielä puuttuikin.

Melkein kaikilla tarinoilla on opetus. Tällä ei ole. Tai jos on, se kuuluu: Älä missään tapauksessa anna miehesi ostaa kaivinkonetta!

Lohduttajat

Vanha Iita-koiramme pääsi helmikuussa oman tassupolkunsa päähän. Vaikka tiesimme, että luopuminen on kohta edessä, se tuntui raskaalta. Niin pitkään pystykorva oli juossut valppaana ja hiukan pelokkaana vierellämme, hyvinä ja huonompina aikoina, aina uskollisesti.

Onneksi Tuulilaakson uudet asukit vaativat emännän ja muidenkin kaksijalkaisten huomiota. Ne riehuvat, leikkivät, riiviöivät, juoksevat, kiipeävät, purevat, teroittavat kynsiään, kakkivat, nuolevat, naukuvat, puskevat, naurattavat ja kiristyttävät hermoja niin kuin vain kaksi puolikasvuista kissanpentua voi tehdä.

 

 

Mutta nukkuessaan ne ovat oikein söpöjä ja rauhallisia.

 

Kunnes taas heräävät ja työntävät sievän nenänsä joka paikkaan.

Yritin ottaa lampaantaljoista teettämistäni tossuista kuvia, mutta pikku linssilude vaati päästä mukaan. Myöhemmin huomasin, että ikuistettua tuli myös sohvalla makoileva Milla-koira. Häntä lievästi sanottuna sapettaa, kun JOTKUT ovat vielä sievempiä kuin hän ja niitä kanniskellaan, niille leperrellään ja niitä jopa rapsutellaan enemmän kuin häntä.

Kissanpentujen lellittelyn ohella Tuulilaakson emäntä on ahkeroinut viime aikoina kirjaprojektien parissa.  Ja mikä ihanaa, eilen sähköpostissa odotti myös kirjailijavierailupyyntö. On aivan mahtavaa tavata pieniä lukijoita, kertoa heille kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja innostaa heitä astumaan kirjallisuuden ihmemaailmaan.



 

Hiljaiseloa - tai sitten ei

Keskitalvi, mittarissa reilusti miinus kaksikymmentä. Lampolassa vietetään hiljaiseloa. Kotona on enää kahdeksan uuhen ja yhden pässin vakiojoukko.

Uutta pässiä, Tyrionia, ei täälllä ole aikaisemmin esiteltykään. Nuori mies saapui meille Röykkälän lammastilalta ja on ensimmäinen musta täysrygja Tuulilaakson katraassa. Villatyyppi näyttää tosin harmaantuvalta, mutta sehän on vain hienoa. Europ-arvostelussa poika oli saanut UUU-arvosanat, eli suomeksi varsin lihaksikas rygja-poika. Marraskuinen kuva herrasta on valitettavan huono, täytyy ottaa poseerauskuva kohtapuoliin.

Vanha pystykorva Iita ei pakkasista piittaa. Hän tarkkailee ja päivystää pihapiiriä ja kieltäytyy sitkeästi lämpimästä nukkumapaikasta pannuhuoneessa. Koppiin sentään kelpaa vetäytyä pahimmilla pakkasilla.   

Jos kanalassa, lampolassa ja pihassa onkin rauhallista, sisällä talossa ei ole. Vauhdista, metelistä ja vaarallisista tilanteista pitävät huolen Buffy ja Tara, jouluna taloon tulleet kissanpennut. 

 Tara on kaunotar, joskin sädekehä pään ympärillä on hiukan liioittelua.

Vaalea Buffy taas on luonteeltaan rohkeampi ja hivenen villimpi kuin siskonsa. Sanomattakin on selvää, että sisarusten joulun ilo oli vihreä metsän puu, joka tuotiin pirttiin, mutta suureksi suruksi kannettiin uuden vuoden jälkeen talosta pihalle.

Rauhallisia päiviä ja sopivasti villityksiä blogin lukijoille vuodeksi 2014!

Piristystä pimeään

Harmaa taivas viskoo milloin vettä milloin räntää. Pimeä nakertaa päivä päivältä isomman palan valon nurkasta. Peilistä katsoo liki tällainen naama:

Millä voisi piristää oloaan?

Kanalaan voi kärrätä lehtiä ja jäädä sitten seuraamaan touhukasta hyörinää, jonka kasa koivunlehtiä saa aikaan.

Pihakukkojen touhujakaan ei voi nauramatta katsella. Otettaisiinko pieni sylkemiskilpa?

Kummallista, että vaikka tarjolla on lämpimämpää sisätilaa, monet eläimet, kuten pässit ja kukot, seikkailevat mieluummin raikkaassa ulkoilmassa. Pitäisikö ottaa oppia?

Pässipojat ovat aina rapsutusta vailla. Siitä saa hyvän mielen sekä rapsuttaja että rapsutettava.

Hyvän mielen saa myös, kun alkaa syöttää pihan pikkulintuja. Tuulilaaksossa terhakat talitiaiset näköjään löytävät murkinaa ihan omatoimisestikin.

Ja kun muuta piristystä ei enää keksi, voi sytyttää paljon kynttilöitä, käpertyä viltin alle kutomaan, lukemaan tai katsomaan hyvää leffaa.

Onko sinulla vinkata jotain hyvän mielen elokuvaa tai muuta piristystä syksyyn? Itse katsoin jokin aika sitten elokuvan nimeltä Temple Grandin. Avartava ja lohdullinen tarina kaikille eläinten ystäville.

Kekriä ja kurpitsoita

Syys-lokakuun vaihteessa vietetään kekriä, sadonkorjuun juhlaa. Ennen aikaan vuosi on vaihtunut kekrinä runsaiden ruokapöytien ääressä ja palvelusväki on saanut kekrin päätteeksi viikon vapaata. Ruokapöydässä on tietenkin nautittu lammasta, näin myös Tuulilaaksossa tänä syksynä.

Sadonkorjuun myötä pöytään päätyy paljon muutakin, kuten esimerkiksi kurpitsoita, joiden herkullisuus ei tosin ihan vielä ole kirjoittajalle auennut. Mutta kun niitä on niin mukava kasvattaa!

Runsaan kurpitsasadon lisäksi tänä syksynä lievää päänvaivaa ovat tuottaneet omenat. Niitä on hillottu, keitetty mehuksi ja pakastettu lohkoina sekä tietysti nautittu tuoreeltaan ja erilaisissa leivonnaisissa. Osa sadosta jää kuitenkin lintujen iloksi, sekä villien että kesyjen.

Syksyn iloja ihmisille ovat myös sesonkikautta halvemmat hinnat mökeillä. Pikalomalla erämaajärven rannalla lepää niin ihmisen kuin koirankin mieli, ainakin Milla-koiran.

Ja tiesittehän, että jos herää oikein varhain, kun järvi on vielä usvainen ja peilityyni ja teerien turnajaiset helisevät ilmassa, voi veden alta löytää maahisten aarteen!

Tunnelmallista kekriä lukijoille!

Kesämuistoja

Kirjailija Anu Holopainen heitti blogissaan Kirjailijan kävelyretkiä haasteen kesämuistoista. Tarkoitus on muistella kymmenen hyvää ja kymmenen huonoa kesän tapahtumaa. Vaikka kesä ei varsinaisesti vielä olekaan ohi, tartun haasteeseen.

Hyviä

1) Pohjanmaan taidetoimikunnan apurahan ansiosta olen voinut olla kotona ja kirjoittaa koko kesän. Tämä on ehdoton huippumuisto, jonka ansiota moni muu hyvä tapahtuma on.

2) Tyttärellä on ollut hevoselta tuoksuva, uimarannalta maistuva ja sopivasti kavereita sisältänyt kesä.

3) Olemme löytäneet uusia urheilullisia harrastuksia, kuten suunnistuksen.

4) Niin eläimet kuin ihmiset ovat olleet terveinä melkein koko kesän.

5) Onnistunut kesälomareissu Savonlinnaan. Erityisesti Astuvansalmen kalliomaalaukset jäivät mieleen.

6) Sisko miehekkeineen löysi talon aika läheltä meitä.

7) Pihasauna!

8) Ystävän iloiset viisikymppiset.

9) Hyvin sujunut kirjoittamisyhteistyö.

10) Luontopolkujen elämykset, erityisesti Raippaluodossa.

Vähemmän hyviä

1)  Kana, joka nokki hengiltä kaksi omaa poikastaan.

2) Iita-koiran vanheneminen, vähittäinen kuuroutuminen ja sokeutuminen.

3)  Tyttären nilkan nyrjähtäminen.

4) Murkkuikä.

5) Sain itseni useamman kerran kiinni itsekeskeisyydestä ja liiasta innostumisesta, taas.

En kerta kaikkiaan keksi enempää huonoja, vaikka toki kohdasta viisi saisi eriteltyä vaikka kuinka monta alanumeroa. Kuitenkin tämän kesän saldo jää selkeästi plussan puolelle. Ja vielä on pari päivää elokuuta, ennen kuin alkaa SYYSkuu. Vielä ehtii hankkia muutaman tähtihetken, vaikkapa keittämällä kesän ensimmäisen omenahillon ja säilömällä lampaankääpiä.

Tarttukoon haasteeseen ken haluaa. Blogiin ei ole pakko kirjoittaa, muistoja voi listata vaikka päiväkirjaan tulevien kylmien pakkasiltojen iloksi.

Perttelin päivä

Pertun eli Perttelin eli Pärttylin päivä on vanhan kansan mukaan ensimmäinen oikea syyspäivä. Perttelin jälkeen "ei lopu halla halmehesta eikä kaste metsän kainalosta". Tuulilaaksossakin aamut ovat kasteisia.

 
Puutarhasta voi löytyä ahkera työmyyrä väsähtäneena. Onneksi tämä yksilö lähti poseerauksen jälkeen kömpimään uuteen kukkaan.

Kurpitsan kukat loistavat syksystä piittaamatta. Kenties tunnetun daalia-runon säkeen voisi muuttaa muotoon: "Hehkun pelotta, tulisesti niin kuin kurpitsa hallan alla". Muistaakseni alkuperäinen runo on Kaarlo Sarkian.

Vaan kuihtuvat ne upeatkin kukat. Onneksi sentään osa niistä muuttaa rehevien lehtien piilossa muotoaan.

Reheviä ovat vielä myös porkkanannaatit. Entisaikojen uutispuuron sijasta Tuulilaaksossa syödään kohta porkkanalaatikkoa tai porkkanakeittoa.

Entisaikoina Perttelinä myös heilasteltiin. "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojatta", tuumasivat tytöt. Tuulilaakson kukkopojat eivät ole vielä tavanneet heilatonta kanaa, mutta siestaa voi viettää poikaporukassakin.

Yksi uskalikko sentään halusi heilanhakumatkalle. Tämä herrasmies ei meinannut millään uskoa, ettei Tuulilaaksossa piilotella hehkeitä kanoja sisätiloissa.

Lopulta hän kuitenkin antoi periksi ja saapasteli kanalaan tuttua kukkojengiä etsimään.

Vielä hetken loistaa aurinko kesäkukkojen sulissa, heinäsirkat musisoivat ojan pientareella ja vihreän eri sävyt hallitsevat maisemaa. Tässäkin vuodenajassa on paljon hyvää ja kaunista. Erinomaista Perttelin päivää jokaiselle!

Lähde: Suomenusko Facebook-sivu 

Elokuu

Elokuu on elonkorjuun ja rukiinkylvön aikaa. Ruista Tuulilaaksossa ei kylvetä, mutta marjapensaissa ja hillokattilan ääressä aikaa kuluu - elonkorjuuta sekin.

Eilen kuvasin pässien tarhan asukkaita. Tänä vuonna olen ollut toiveikas erityisesti yhden asian suhteen. Arvatkaas, mikä se on!

 Ei, ei näy Ramindolla tai Pontuksella.

Esikon pojalla on jo aavistus.

Pojat rientävät rapsutettaviksi. Mutta tästä kuvasta varsinainen asia ei kyllä selviä.

Mutta tästä Alman komean pojan poseerauksesta voi jo päätellä jotain.

Ai että mitä?

No, tänä vuonna olen toiveikkaina katsellut poikien päälakia, josko jollekin kasvaisi komeat kippurasarvet. Pieniä nysäsarvia on melkein jokaisella, mutta ehkä niitä kippuroita saa vielä odotella.

Hei! Rapsuta nyt vielä vähän! Älä mene!

Tasapuolisuuden vuoksi on kuvattava myös tyttöjä. Laitumen kesämökki on viihtyisä ja varjoinen paikka, jossa voi haukata välipalaa, kuten Ilokas tässä.

Mutta hauskinta on kuitenkin ulkosalla. Kalliolla voi vanhempikin uuhi innostua loikkimaan kuin nuori karitsa.

Kaunista elokuuta ja runsasta sadonkorjuuta jokaiselle!