Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 22. joulukuuta 2012

Sininen hetki

Aurinko on karannut Kauriin kääntöpiirille. Päivä on lyhyt ja kylmä. Sinisen hetken koittaessa mittari laskee  - 23 asteeseen ja allekin. Otan kameran ja teen pienen retken pihapiiriin.



Alma-kissa ei piittaisi ulkoilla. Se vilahtaa oven raosta ulos tarpeilleen ja loikkii pian surkeasti maukuen takaisin. Sisällä lämpimässä on hyvä nukkua, vaikka sukkalaatikossa.


Lampaat eivät tiedä sinisestä hetkestä mitään. Kun lampolan oven avaa, ne rynnistävät tarkistamaan, onko tulijalla leipää. Sinikukka (vasemmalla edessä) ehti jo nuolaista kameran linssiä.


Kanalassa ei myöskään näytetä piittaavan talven estetiikasta. Jose-kukon johdolla kanat odottelevat tulijalta aina herkkuja ja tunkevat niin lähelle, että saa varoa tallaamasta niiden pitkiä varpaita.

Ilmajokisten maatiaiskanojeni kymmenpäinen parvi kuuluu MTT:n säilyttäjäohjelmaan. Maatiaskana on todennäköisesti ensi vuonna jonkin verran esillä julkisuudessa, sillä se on valittu vuoden maatiaiseläimeksi 2013.


Pässipojat Late ja Einari eivät piittaa sisätiloista. Ulkoiltava näköjään on vaikka mittari näyttäisi mitä. Pojistakaan ei saa kunnon tilannekuvia ilman tuntikausien odottelua. Kun tutut askeleet lähestyvät tarhaa, ne lopettavat ulkopuuhansa tai juoksevat sisältä aidan luo maleksimaan. "Olisiko leipää? Rapsuttaisitko? Noo, rapsuta nyt vähän!"



Iita-koiraakaan ei pakkanen haittaa. Se nauttii pienestä pakkaslenkistä ja lumihangessa pyörimisestä.

12-vuotiaan ikäneidon terveys tutkittiin äskettäin. Kuulo on mennyt ja vain toisella silmällä näkee enää vähän. Sydän löi kuitenkin vakaasti ja varmasti. Eläinlääkärin mukaan koira pärjää kyllä haju- ja tuntoaistin varassa, kun elämä on tuttua ja turvallista.

Oli silti surullista kuulla, että koira on menettänyt aistejaan. Iitalle on koittamassa ilta.


Sinisen hetken retkellä kuvaamatta jäivät Milla-koira, joka oli lähtenyt mummolassa käymään sekä tyttären Henkka-kani, jonka unohdin. Henkka ei tosin lainkaan pidä valokuvaajista, joten ehkä on parempi näin.

Oikein rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille! 





lauantai 8. joulukuuta 2012

Kohti sydäntalvea

Lunta satelee hitaasti, mutta vähä vähältä kinokset Tuulilaaksossa kasvavat. Päivä on lyhyt, välillä paukkuu pakkanen, välillä sen ote hellittää.
Sydäntalvea kohti kuljettaessa lampolan elämä rauhoittuu. Uuhissa ihastuksen huokauksia aiheuttanut Irwin-pässi on viety takaisin kotiinsa.
 

Vaikka Irwin olikin mitä komein ilmestys, alkoivat arvon rouvat jo kyllästyä sen poikamaisiin temppuihin. Tässä kuvassa Irwinille on laitettu kotimatkaa varten riimu päähän. Kuten kuvasta näkyy, shetlanninponille tarkoitettu riimu on pässille väljä.


Muutenkin riimu oli Irwinin mielestä ikävä kapistus ja villisti pukkihypellen se yritti eroon moisesta ylimääräisestä härpäkkeestä päässään. Harmi, ettei kamera pysynyt mustan salaman liikkeissä mukana.

Kun Irwin nyt on turvallisesti kotonaan, pientä päänvaivaa Tuulilaaksossa aiheuttavat kaksi valkoista mammaa, Alma ja Tereza. Tereza on rygja ja Alma on ehta suomenlammas, mutta keritsemättä ovat molemmat.
"Kun se pakkanen tuli niin äkkiä" selittelee emäntä.

Ei auta, kun seuraava lämmin jakso koittaa, on otettava keritsin kauniiseen käteen. Onneksi heppatytön kätköissä on pieni shettiksen loimi, se saa lämmittää muhkeiden mammojen kylkiä, jos pakkanen pääsee vielä yllättämään.


Tuulilaakson omat pojat, Late ja Einari, eivät pakkasista piittaa. Niiden pihatosta on vapaa kulku tarhaan ja mieluusti ne lorvivat pihalla.
"Olisko herkkuja?" ne toiveikkaina kyselevät ohikulkijoilta.


Ja kukapa voisikaan vastustaa hurmuri-Latea?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Petteri Punakuono myyjäisissä

Stundarsin museoalueella, Mustasaaressa, vietettiin tänään joulumarkkinoita kirpeässä pakkassäässä. Vaikka noin -15 astetta ei vielä tulipalopakkanen olekaan, se tuntuu siltä, jos seisoo koko päivän myyntipöydän ääressä.


Onneksi viereisessä pöydässä oli hyvä ystävä ja onneksi pikkumyyjät tarjosivat välillä äideillekin karkkia ja sympatiaa - kunnes taas juoksivat pitämään hauskaa muualle. Lapsille oli tarjolla mm. piparinpaistoa lämpöä hohkaavan puuhellan ääressä.

Huovutustuotteissa on se onni, että ne eivät pakkasta säikähdä. Sonnipojilla pysyi pilke silmässä miinusasteista huolimatta.


Myyjän sen sijaan piti ottaa itsestään kuva ja tarkistaa, vieläkö nenä sojottaa keskeisellä paikalla naamataulussa. Siinähän se komeilee, tai ehkä kuvassa onkin Petteri Punakuono?

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa viime kesältä

Leppeä etelätuuli kantoi sylissään haasteen Kivitaskun pesästä. Tässäpä siis kuusi kuvaa viime kesältä. 
Tällä kertaa en selittele mitään, kuvat puhukoot. 







Vähän selitän kuitenkin: Kuvissa esiintyvä poniherra Rasmus ei kuulu Tuulilaakson vakiojoukkueeseen, vaan on lainaa hyvältä ystävältäni Marilta Alavudelta. Kiitos Mari vielä ponikesästä! 

Kaikki kuvat on otettu kännykkäkameralla, sillä varsinaisen kamerani laturi oli hukassa koko kesän. 

lauantai 10. marraskuuta 2012

Taika Murunen

Fraasi: "ihan itse tehty" saa nykyään Tuulilaaksossa uusia, kummallisia ja vähän fanaattisiakin ulottuvuuksia.

Esimerkiksi käsinuken tekeminen alkaa siitä, että kasvatetaan lammas, sehän on selvä.
Pikkuruinen ruskea suomenlammas Dina olkoon päähenkilö. Hän ei sentään ole Tuulilaaksossa syntynyt, vaan on kotoisin Isojoelta.
Kesän hän kasvoi huolettomana laitumella muun katraan joukossa. Syksyllä oli edessä karu totuus: elannosta on maksettava. Kerintäpenkki siis kutsui ensimmäistä kertaa.


Ilmeestä voi nähdä, että Dina suhtautui keritsemiseen nuorisolle tyypilliseen tapaan: Vähäx tylsää!
Kesken velvollisuuksien neiti karkasikin penkistä ja juoksi kirjaimellisesti puolivillaisena pitkin poikin pihaa.


  Karkureissu päättyi kuitenkin lyhyeen ja villat riisuttiin.

Niin pääsivät neidin nilkkasukatkin viehkeästi oikeuksiinsa. Rakenteensa puolesta neiti ei liene lampaiden missiainesta, mutta Tuulilaakson katraaseen oikein sopiva tyttö.

Mitä villoihin tulee, ne lajiteltiin karstattiin ja saivat ihan uuden elämän.


Hau! Olen Taika Murunen. Minulla on monta tarinaa kerrottavana. Eräänä päivänä esimerkiksi kohtasin metsässä erään kesäkissan...

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tuparit

Tänään Tuulilaaksossa on vietetty tupareita. Uusi lampola valmistui vihdoin ja frouvat pääsivät muuttamaan sinne.

Mutta kun mielipidettä kysyttiin, ponitarha ja suojainen pihattotalli olisivat frouville kyllä kelvanneet talveksi. Lampaat eivät pikku pakkasista säikähdä ja ulkoilevat mielellään säällä kuin säällä. Itse asiassa lampaiden pakkasraja on tutkimusten mukaan peräti - 40 astetta!

Dina ottaa mielellään päivätorkut lumessa, vaikka olisi sisätilojakin tarjolla.


Vaan ei auta. Kun saatiin vihdoin valmiiksi näin viihtyisä uusi lampola, oli ihan pakko muuttaa.


Kun huoneistoon kannettiin sisään se kaikkein tärkein huonekalu, eli uusi heinäpaali, alkoivat mielipiteet myös bää-joukossa muuttua.




"Tää on niin hyvää, maista vaikka!"

No en maista. Sen sijaan hitsattiin paalin ympärille isosilmäinen verkko, ettei hukata hyvää heinää pehkuihin.


Iita-koira luuli taas maailmanlopun tulevan, kun hitsi otettiin esille. Onneksi lenkki pakkasillassa pelasti koirulin päivän.

Mutta emäntää ilahduttaa se, että lampaat saatiin vihdoin uuteen kotiin. Tosin vielä on uimurikuppi laittamatta ja parvelta puuttuu muutama lankku ja...

tiistai 23. lokakuuta 2012

Pöllöarvonta

Ystäväni Kivitasku -blogissa on upeiden pöllökämmekkäiden arvonta. Koska kyseessä on kovin harvinainen pöllölaji, kannattaa osallistua arvontaan!
Tuulilaaksossa huovutusinnostus jatkuu ja jatkuu. Kuvaan pääsi keväänvihreä pikku pussukka.



perjantai 19. lokakuuta 2012

Käsitöitä ja kirjaimia

Käsityö- ja kirjasyksy on koittanut. Tuulilaaksossa ensinmainittu ilmenee siten, että iso emäntä ja pikku emäntä näpräävät ja huovuttavat, ompelevat ja suunnittelevat. Kaikista suunnitelmista ei (onneksi) tule totta, mutta aika moni työ etenee valmistusvaiheeseenkin. Pakkokin on, kun innostuksen puuskassa tuli ilmoittauduttua muutamiin joulumyyjäisiin.

Ensin oli kasa kirpputorilta löytyneitä kierrätysnappeja. Herkullisen näköisiä, eikös vaan!


Sitten erehdyimme vierailemaan Ylistaron kehräämössä. Oi, oi.


Ja kun huovutusvilloja on ennestäänkin ripakopallinen, puhumattakaan vielä karstaamattomista Tuulilaakson lampaiden omista villoista, niin suorastaan on pulaa runsaudesta.

Mitä sitten on syntynyt?

Paljon mikään ei ole ihan valmista vielä, enemminkin vaiheessa.


Pieniä rintaneuloja, kännykkäpussin tai tossujen koristeita.


Huovutetuista kännykkäpusseista puuttuvat vielä nauhat. Napit on kuitenkin jo ommeltu paikalleen.


Pienempi emäntä on kuunnellut ahkerasti äänikirjoja ja huovuttanut pieniä palloja. Palloja on syntynyt paljon, sillä Me Rosvolat ja Iso-Hemmin Arkku oli melko pitkä kirja... Palloista syntynee aikanaan koruja, luulen ma. Ja huovutettuja korurasioitakin on Tuulilaaksossa värkätty, niistä kuvia joskus toiste.

Jotain valmistakin on sentään. Mutta kunnia ei kuulu kokonaan Tuulilaakson väelle vaan anopille, joka on kutonut pienelle emännälle sukat kesällä kasvivärjätyistä langoista. Muistelen, että raparperia on tummempi vihreä ja koiranputkea vaaleampi.



Käsitöiden ohella syksy on kirjoittamisen aikaa. Kesällä naputeltu ponipäiväkirja on korjailtu ja vielä uudelleen korjailtu ja on parhaillaan Selkokeskuksessa selkokielen tarkistuksesta. Se on siis hevosselkokirja, jonka toivottavasti jonain päivänä näen kansissa.




lauantai 29. syyskuuta 2012

Mikkelinä

Mikkelinpäivä tyhjää pellot, lukitsee riihet, laittaa ämmät pirttiin ja nauriit kuoppaan.


Tuulilaaksossa Mikkelinpäivän aamu paljasti syksyn ensimmäiset kuuraiset heinänkorret. Otin vihjeestä vaarin ja aloin siirtää kanoja talvikanalaan.


"Joko mennään, joko mennään?" kyselevät Nelli, Ninotska ja muut rouvat.


Kanalassa tosin asusti jo terhakka pikkukukkojen parvi, joten kovin seesteisesti ei muutto sujunut. Hetken aikaa pöllysivät höyhenet ja vallitsi iloinen "kaikki tappelee kaikkien kanssa" -sekasorto. Onneksi kukot ovat vielä niin pieniä, että sopu vihdoin löytyi. Ja voi sitä sisustamisen intoa, kun talvikanalasta löytyi uusia, mielenkiintoisia pesäkoloja. "Olisiko tämä heinänkorsi hyvä tässä? Entäpä jos sen siirtäisi tähän?"


Pilkkurintainen Erkki on tällä hetkellä Tuulilaakson ainut isokukko. Hän ei kuitenkaan ota rooliaan tarpeeksi vakavasti, vaan haluaa edelleen viettää villin ja vapaan pihakukon elämää. "Jihuu! Minua et kiinni saa!"

Ehkä kalahaavi tai aika auttavat tähän asiaan ja saan Erkin ennen pitkää pitämään pikkukukoille kuria kanalaan.

Tuulilaakson lammaskatras on kasvanut hämmästyttävää vauhtia tänä syksynä. Mammoja tai sellaisiksi aikovia on jo yhteensä yhdeksän kappaletta. Katraaseen kuuluu nyt suomenlampaita, rygjia, risteytyksiä ja yksi ihana kainuunharmaskin.


Kuvassa uusin tulokas, muhkea suomenlammas Alma-mamma ilmaisee hyvin selvästi, mitä mieltä hän on kännykkäkameran kanssa häärivistä naisihmisistä. Hän on myös vielä hiukan tyytymätön uusiin kavereihinsa. "Ei ketään tuttuja. Tylsä paikka", rouva mutisee ja tönäisee kaveria. Ehkä hän aikaa myöten löytää Tuulilaaksosta uusia sydänystäviä.


Sellaisen vieressä on hyvä ottaa päivätorkut, vakuuttelevat Esikko ja Panda. Minulla ainakaan ei ole vastaan väittämistä.


lauantai 1. syyskuuta 2012

Sadonkorjuu

Tuulilaaksossa ei syksyllä(kään) tarvitse maata ja syljeksiä kattoon. Sadonkorjuu on hauskaa ja maukasta, joskin välillä sotkuista ja kuumaa puuhaa.

Omenasato ei tänä vuonna ollut kummoinen. Vanhat puut antoivat kahtena edellisvuonna ämpäreittäin omppuja, tänä vuonna ne huilaavat. Toinen kasvattaa rungossaan jo isoja, valkoisia sieniäkin, joten niillä tuskin on edessään kovin monta kesää.

Pikkuruinen, ahkera keltakaneli sen sijaan ilahdutti Tuulilaakson väkeä ja kantoi selkä väärällään maukkaita omenoita.


Kasvimaan yllättäjä oli tänä syksynä punajuuri. Ikinä ei ole Tuulilaaksossa punajuuria kasvanut, vaan nytpä ne lihoivat ja paisuivat oikein mehukkaiksi. Sipuleitakin saatiin. Sen sijaan porkkanat päätyivät parempiin suihin ja lantut innostuivat kasvattamaan vain muhkeat naatit.


Kuvassa on myös muutama äkkiväärä kasvihuonekurkku. Luulin ostaneeni avomaankurkun taimen, vaan sepä venyttääkin hedelmänsä pitkiksi ja kasvilavan seinien tullessa vastaan kääntää ne hauskasti mutkalle.


Potut paisuivat mukavasti, vaikka sato ei määrältään päätä huimannut. Isoista mölliköistä saa onneksi maukkaita uuniperunoita. Pesty peruna halkaistaan, päälle öljyä, suolaa ja mausteita ja eikun uuniin noin kahteensataan asteeseen kunnes pinta vähän ruskistuu.

Onneksi raskasta sadonkorjuutyötä ei Tuulilaaksossa tarvitse tehdä yksin. Ahkerat apulaiset huolehtivat, etteivät esimerkiksi ilkeät madot pääse liikaa lisääntymään pottumaalla.

 
Kuvassa renkipojat poseeraavat työmaallaan kesäkanalan edustalla. He toivottavat blogin lukijoille oikein leppoisaa ja satoisaa syksyä!

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kauhuleffan aineksia

Tuulilaaksossa tapahtuu kummia. Laitumella on nähty pelottavan näköisiä määkijöitä.


Mitä on tehnyt katraan pikkuruisin ja söpöin lammas Dina? Hänessä olisi aineista kauhuelokuvan näyttelijäksi, eikö vaan. Ja tälle sankarittarelle ei takuulla kävisi köpelösti pimeällä kujalla, ei edes kylpyhuoneessa, eikä ainakaan missään pusikossa. Ja mikä parasta, näin suloista pikku lammasvampyyriä edes Buffy-vampyyrinmetsästäjä ei raaskisi päästää päiviltä.

No, totuus on tietenkin aika proosallinen. Dina ja Panda nauttivat mehunkeittojätteistä. Kaikille lampaille punaisen viinimarjan kuoret eivät kelpaa, mutta toiset nauttivat kirpsakasta aromista.


 
Kauhun hetkiä on koettu myös kasvimaalla. Vielä hetki sitten tässä oli porkkanapenkki. Ei ehkä kukoistava, mutta penkki kumminkin.



Syylliset on nähty ja tunnistettu, mutta siitä huolimatta he pakenivat muina kanoina ja kukkona paikalta. Röyhkeää, sanon minä.



maanantai 30. heinäkuuta 2012

Joka ilta...

On ilta, mutta lamppu ei vaan sammu. Sirius Musta leikkii piilosta perunamaassa.


Sitten hän kokoaa arvokkuutensa ja vie yhden rouvistaan ryhdikkäästi iltakävelylle. Varjot pitenevät, mutta pimeä ei tule vielä pitkään, pitkään aikaan.


Tämä saattaa olla viimeinen kuva Sirius Mustasta Tuulilaaksossa, sillä kohta hän lähtee kohti uusia seikkailuja. Ei, ei vielä onneksi paremmille matomaille, vaan Wanhan Markin ilmajokisia maatiaiskanarouvia kaitsemaan. Tuulilaakson parveen on tulossa Siriuksen tyttäriä, joten uusi herra ja hidalgo tarvitaan.


Kun herrasväki ulkoilee, poni keskittyy oleelliseen eli iltaheiniin. Tarhan takana ovat reippaalla iltalenkillä kaikki Tuulilaakson tyttölampaat. Pässipojat eivät iltalenkeistä perusta. Ne makoilevat ja märehtivät asumuksessaan ruokien ääressä. Matala bää sentään kaikuu hyvänyöntoivotuksena viimeiselle pihassaviipyjälle.