Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Harmasrallia

Tammikuun auringon kunniaksi Tuulilaaksossa kisattiin tänään perinteiset heinäpaaliajot.


Yksi, kaksi, aja!


Hetkinen! Miten päin tätä rataa oikein kierretään?


Ihan sama, kunhan on kaasu pohjassa.


Ja ben... ei kun maitoa suonissa! Kuten kuvasta näkyy, varikolla tankattiin juuri.


Eivätkö nämä ikinä väsy?


Eivät. Mutta jos maitobaari on kiinni, on itku lähellä. Onneksi vesisanko on aina pikkuruisen turvan ulottuvilla.


Mutta jos joku rapsuttaa oikein perusteellisesti ja hyvin, menevät jalat alta. Kaamokselta ainakin. Mahtaakohan tapa jatkua aikuisenakin? Näen jo silmissäni satakiloisen pässin makaamassa maassa häntä viuhtoen onnellisena, kun sitä rapsutetaan.


PS: Jotta osaisitte arvostaa rallikuvaajan rankkaa ammattia, kerronpa, millaisia vaaroja oli tätäkin kuvasarjaa kuvatessa.
1) Hiuksia revittiin ja syötiin.
2) Lakkia rouskutettiin lakkaamatta, samoin takin vetoketjuja (lakki ei muuten ole aitoa turkista).
3) Kameraa uhattiin nuolaista ja sen kaulahihna oli useampaan kertaan syvällä jonkun suussa.
4) Kuvia sabotoitiin. Katsokaapa vaikka tätä otosta:



Mutta en valita. Koen itseni etuoikeutetuksi. Eläimet tuovat iloa, vauhtia ja sisältöä elämään, jos kohta myös rahanmenoa ja suruakin joskus.

Oikein aurinkoisia kevättalven päiviä ja iloa elämään myös blogin lukijoille!

torstai 10. tammikuuta 2013

Tarina jatkuu - ja elämä

Jatkokertomuksen edellisessä osassa huikentelevainen sankaritar muutti yksiöön. Tänä aamuna yksiö oli yllättäen muuttunut perheasunnoksi, jossa kolmen pojan yh-äiti silminnähden onnellisena hoivaa pesuettaan.


"Eivätkös ole komeita prinssejä kaikki kolme?" Ilokas murisee.


Pienin heistä on saanut nimekseen P Piki. Syntymäpaino on 3.5 kg.


Keskimmäinen prinssi puolestaan sai nimekseen P Tuli. Syntymäpaino oli 3,8 kg.


Ja suurin prinsseistä on nimeltään P Kaamos. Hän painoi syntyessään 4 kiloa.


Vielä eivät veljekset kuitenkaan lähde seikkailemaan, eikä nuorin prinsseistä voita prinsessaa ja puolta valtakuntaa. Äidin helmoissa on turvallista olla ja veljesporukassa on mukava leikkiä.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Sankaritar muuttaa yksiöön

Tämän tarinan sankaritar on lähestulkoon blondi ja hänen nimensä on Ilokas.
Tehdään kuitenkin heti alkumetreillä selväksi, että tässä kirjoituksessa emme käsittele nimen alkuperää, emmekä arveluttavia luonteenpiirteitä, joihin sen voidaan mahdollisesti katsoa viittaavan. Ilokas on nimittäin kiistämättä hieno lady ja hyvin kunnianarvoisa kainuunharmasrouva. Mikä parasta, hän odottelee iloista perhetapahtumaa tapahtuvaksi päivänä minä hyvänsä.
Ilokkaalla on hyvin arvostettava suku. Isänsä puolelta hän on sukulinjaa M, äidin puolelta L. Tulevien lasten isänä puolestaan on P Panu, salaperäinen herrasmies, josta ei Tuulilaaksossa koskaan ole nähty villanhahtuvaakaan, sillä Ilokas saapui viime syksynä uuteen kotiinsa niin sanotusti raskautetussa tilassa. Pariskunnan eroon johtaneista syistä meillä ei ole tarkempaa tietoa. Onkin parasta antaa menneisyyden vaipua syvälle unohduksen suohon.


Kuten kasvonpiirteistä voitte helposti päätellä, Ilokas on älykäs, utelias mutta varovainen lammasrouva. Hänen äänensä on helppo tunnistaa, sillä muusta katraasta poiketen Ilokkaan mää kuulostaa MURRRinalta. Ilokkaan kanssa on helppo ystävystyä vain, mikäli tulijalla on tarjota riittävän laadukkaita lahjuksia. Sellaisiksi lasketaan esimerkiksi leivänpalat.

Ilokas on vast´ikään muuttanut kommuuniasunnosta yksityisempään residenssiin. Tuleva perhetapahtuma epäilemättä vaatiikin tiettyä yksityisyyttä ja rauhaa.


Kuten huomaatte, Ilokkaan yksiö on rakennettu muodikkaasti kierrätysmateriaaleista. Sen mitat määräytyivät  pitkänä seinänä toimivan puisen lavan mukaan. Rakennelma on koottu pulteilla, jotta se on helppo purkaa keväällä, kun koko rakennus siivotaan.
Ilokas itse on väliaikaiseen asuntoonsa varsin tyytyväinen, tosin ruokapöydän kuokkavieraat (kuvassa Venus) vähän häiritsevät ja toisaalta ikkunanäkymät - tai paremmin laudanrakonäkymät - saisivat olla paremmat.



Lukko oveen täytyi ostaa rautakaupasta. Ensimmäinen hakaviritelmä osoittautui liian heppoiseksi. Nyt on rouvalla turvallista.


Tässä kuvassa näkyy Tuulilaakson koko katras, muhkeimpana oikealla ylhäällä Alma-rouva. Jokainen pääsee vuorollaan hetkeksi yksiöön kun karitsointien aika koittaa. Kuten solakoista muodoista voi päätellä, lisää onnellisia perhetapahtumia odotellaan vasta huhtikuussa.

Sillä välin, kun lampolassa asennettiin lämpölamppua Ilokkaan yksiön ylle, tapahtui pihassa kummia.


Nuoret miehet Einari ja Late kävivät lenkillä. He eivät kuitenkaan osoittaneet juuri minkäänlaista taipumusta kuntoiluun.
"Äitiii, tämä hanki on liian paksua!" huusi Einari.


"Hmm, nyt on paljon parempi", veljekset tuumivat kun pääsivät auratulle pihalle. Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet reippailijoista.

"Mokomat rasavillit! Ei mitään tapoja", Alma-kissa puhisi ja juoksi turvaan auton alle.

Täytyy tunnustaa, että loppujen lopuksi myös emäntä oli samaa mieltä, sillä portinpielen tuija alkoi nopeasti kadota parempiin suihin. Nuoret herkuttelijat pääsivätkin nopeasti takaisin omaan tarhaansa ja pihattolampolan suojiin.

Ja mitä kaikesta tästä tuumi sankarittaremme?



Ei niin mitään. Tällä hetkellä tärkeintä on kasvatella tulevaa lammassukupolvea ja valmistautua huolella tulevaan ponnistukseen.
"Leipää, kiitos, tai murisen taas!"