Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kirjautumisongelmia

Onpas ärsyttävää. En pääse itse enää kommentoimaan omaa blogiani. Yritin opiskella asiaa Bloggerin help-osiosta ja siellä oli neuvona vaihtaa selainta. En millään viitsisi, mutta täytynee jossain vaiheessa ottaa Mozilla käyttöön. Anteeksi siis lukijoille, etten ole kommentoinut.
Lupaan muuten yllätyslahjan sille, joka tietää, kuinka tämän kirjautumisongelman voisi ratkaista ie:ssä! Ongelma on tarkalleen ottaen se, että kirjaudun sisään --> pääsen hallintapaneeliin --> menen tarkastelemaan blogia --> pääsen blogiin, mutten enää ole kirjautuneena sisään.
Jos yritän kommentoida ilman kirjautumista, ja valitsen google-tilin, en myöskään pääse kommentoimaan. Huoh.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Istutuspuuhissa

Aika sateinen ja kolea päivä on ollut, mutta sitkeästi olen pitänyt itseni erossa lämpimästä kotiliedestä. Viime viikolla tuli postissa paketteja. Hienosti pakattuina saapuivat uuteen kotiinsa niin päärynäpuu Pepi, Maurin makeat vadelmantaimet kuin kuusi kappaletta tomaatintaimiakin. Tänään löysin paikan Pepille ja hän sai juurelleen koko talven kanalassa muhinutta turvepehkua. Kalkittuna tietysti.
Myös vadelmat löysivät paikkansa, kun olin ensin pöristellyt edes takaisin bensankatkuisen puutarhajyrsimen kanssa. Tosin vadelmien elo uudessa kodissa uhkasi jäädä lyhyeksi, sillä kukot olivat vakaasti sitä mieltä, että nyt emäntä laittaa puskat väärään paikkaan. Onneksi sain pelastettua taimet heittämällä rusakonsuojiksi askaroituja verkkoja niiden päälle. Haketta hain juurelle, jotta rikkakasvit pysyisivät poissa, mutta tämän taistelun tiedän jo ennalta häviäväni.
Tomaattien kanssa ei ole helppoa. Krantut kasvit vaatisivat ympärilleen klasia ja lämpöä, mutta syksyllä ostamani kasvihuone on fiasko. Vaikka kokonaisen päivän ahkeroimme sen kanssa, se ei suostunut koottavaksi ja lakeuden tylyt tuulet ovat tehneet selvää aloitetustakin rakennelmasta. Koko hökötys on syytä purkaa pois ja palata kasvihuoneunelmien pariin paremmalla ajalla. Seuraavassa elämässä ehkä tai sitä seuraavassa.
Taimille on kuitenkin keksittävä joku paikka. Kanalan seinustalla on sopivan lämmin paikka. Tipulaksi ostettu suorakaiteen muotoinen laastipalju on hyvä istutusastia ja kenties huono-onnisen kasvihuoneen kennolevyt vähän lämmittävät taimia. Mutta ei vielä. Toistaiseksi taimet olla möllöttävät keittiön ikkunalla sulassa sovussa paprikoiden ja lempikasvini muratin kanssa.
Mutta ei päivää ettei perunaa. Nimittäin innostuin puutarhajyrsimään niin tehokkaasti, että oli ihan pakko laittaa vielä yksi vako perunaa. Puutarhakaupasta olivat mukulat loppuneet, joten kaupan matildat saivat luvan kelvata. Taannoisesta lintuvahingosta viisastuneena uusi vako sai välittömästä peitteekseen harsoa. Toivottavasti kukaan ei keksi kaivaa mukuloita maan pinnalle harson alta.
Tällaisina kiihkeinä istutuspäivinä ei paljon ehdi tietokoneen ääressä istua. Minä ja kirjoittajatoverini saimme novellikokoelmastamme kuitenkin tänään palautteen, jonka mukaan siitä ehkä tulisikin romaaneja. Hiukan haastavampi juttu. Toivottavasti uusi rakenne itää nopsaan päissämme kuin perunat harson alla ja päädymme rehevään ja makoisaan lopputulokseen ennen kuin kesä on lopussa. Toivottavasti.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kukkoja, kalkkunoita ja kanan lapsia

Kuvailin pikaisesti tänään parveamme. Erityisesti tietenkin Sirius Mustaa, mustaa ilmajokiskukkoa, josta tulee seuraavaksi kanaparven kunkku. Yläkuvassa Sirius vasemmalla ja oikealla pilkkurintainen veli.
Siriuksen tuima ilme.

Tässä nuorimmat tulokkaat. Kirsi; nämä ovat teiltä napatun Valkokorvan lapsia.

Tämä on ihan tusinakukko. Siis väreiltään varsin tavanomainen ilmajokinen poju.

Kalkkunat tungeksivat ovelle. Tarttis päästä jo pihalle! Vielä on mielestäni liian kylmä, mutta parin viikon päästä jengi pääsee nauttimaan kesästä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kaikki on toisin

Minulla on loistava suunnitelma. Koska viime kesänä tunsin ajoittain olleeni työleirillä, enkä suinkaan lomalla töistä, aion olla tänä kesänä paljon viisaampi. Viime kesänähän minulla oli kalkkunoita, kanoja viiriäisiä sekä tietenkin yksi koira ja kaksi kania ja kissa. Eläimet oli ripoltu pitkin pihaa erilaisiin parviin ja tarhoihin ja ruokittavaa, juotettavaa ja kuivitettavaa riitti. Kaikenlaista tarhan rakentamistakin oli ja kasvimaa vaati osansa huomiosta sekä muu puutarha.
Tänä kesänä kaikki on toisin. Loistavan suunnitelmani ansiosta työmäärä vähenee olennaisesti. No, kalkkunoita oli tosin ihan pakko ottaa tällekin kesälle kymmenkunta, kun tuli rakennettua hieno tarha viime vuonna. Kanoja ja tipuja on tällä hetkellä kuudessa pienessä parvessa, sillä sattumoisin ruokakukkoja ei tietenkään voi pitää samassa kuin pääparvea. Lisäksi halusin niitä risteytyksiä, jotka munivat sinisiä munia, tyrnäväläisistä en voinut luopua ja pari kääpiö-kochinia tuli taas hankittua, kun oli lähellä kaupan. Hautomakoneesta on tullut paljon tipuja tai oikeastaan kukkoja, joita taas ei voi laittaa samaan parveen isompien kanssa.
Suunnitelmani ei oikeastaan koske koiriakaan, sillä niitä on tällä hetkellä tasan 100% enemmän kuin viime kesänä. Ihan pikkuruisena lisänä viime kesään verrattuna on nyt myös useita lampaita varattuna, mutta nehän ovat helppohoitoisia. Senkun vaan teen niille aitaukset, katokset ja syksyllä kunnostan toisen kanalan lampolaksi. Ja tietenkin kanit, viiriäiset ja kissa asustavat meillä edelleen.
Mutta olennaistahan on se, että en kylvä ollenkaan porkkanaa tänä vuonna. Pääsen niin paljon vähemmällä, kun laitan pelkästään perunaa, kurpitsaa, tomaattia ja sipulia. Lisäksi olen laittanut mansikkamaan katteeksi mustan kankaan.
Kun näinkin radikaaleja toimenpiteitä on tehty työn vähentämiseksi, odotan innolla tulevaa kesää ja uimarannalla lojumista sekä pitkiä iltoja terasseilla ystäviä tavaten. Ehkä ehdin lukea myös suurimman osan niistä kirjoista, joista muodostuu Pisan tornia muistuttava rakennelma yöpöydälleni.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kesä

Kesä on täällä jo. Sen kuulee kiekaisuista ja näkee raparperin lehdistä. Sen haistaa koivuista ja pihalla juosseista lapsista. Se tulee sisällekin ja pörisee. Antaa tulla vaan. Täällä ollaan valmiina. Kesäloma on tilattu, apilaniitty kylvetty ja laiduntajatkin niitylle on varattu.
Ihan koko aikaa ei kuitenkaan vielä voi olla kesässä. Teen yksinkertaisia tussipiirroksia kuvitukseksi ennen joulua ilmestyvään satukirjaan. Vielä olisi kolme kuvaa piirtämättä ja kansikuva. Kun nyt malttaisi vähän aikaa istua pöydän ääressä ja sulkisi kesän pois, niin voisi onnistua. Sitten olisi itsestään ylpeä ja lähtisi istuttamaan perunaa. Tai korjaamaan kasvihuoneen. Tai hoitamaan tipejä.
Tuulilaakson kanaparvi onkin viime aikoina ollut vastatuulessa. Verinäytteiden mukaan meillä on IB-tartunta, kuten niin monessa muussakin harrastekanalassa. Mutta kanat eivät näytä kärsivän, munia tulee ja kukot kiekuvat. Akuuttia hätää ei siis ole. Tämäkin tauti on vain yksi muiden eläintautien joukossa, eikä näytä edes kauhean vakavalta. Jos haluaisi elää kanoinensa taudittomana, pitäisi kanalan ovi pitää kaikilta vierailijoilta kiinni, ei saisi ostaa tipuja kuin tehokasvattamoista (sillä harrastajat eivät tietääkseni kuulu terveystarkkailuun), eivätkä kanat saisi ulkoillakaan, koska luonnonlinnuista voi tarttua kaikenlaisia loisia ja tauteja. Kanaharrastajien tapaamisiin ei tietenkään kannattaisi osallistua. Mitä elämää sellainen olisi? Onnettomia kanoja ja onneton kanakko.
Mieluummin hoidan kanat hyvin, jolloin heillä on hyvä vastustuskyky ja saan iloisista kanoista iloa itselle ja ystävillekin. Aina on riskejä, mutta niistä huolimatta on elettävä.
Meillä muuten hautoi ensikertainen Neppari-kana. En odottanut liikoja, mutta niin vain kuoriutui viidestä munasta neljä pirteää tipua: kaksi vaaleaa ja kaksi tummaa. Jotta jännittäminen ei loppuisi, varasin eräältä ystävältäni uuhen karitsoineen. Uuhi on suomenlampaan ja oxford down -rodun risteytys ja karitsat ovat vielä masussa. 2.6. on laskettu aika ja perhe muuttaa meille sitten kun lapset ovat vähän kasvaneet. Vähän määkimistä kukkokiekuun sekaan siis.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Surkea kanakevät

Kanallisen elämä ei viime viikkoina ole ollut helppoa. Tänäkin keväänä on ulkonapitokielto mahdollisen lintuinfluenssan takia. Onneksi siivekkäät saavat kuitenkin ulkoilla katetuissa tarhoissa, kunhan ilmoitus on tehty eläinlääkärille. Ja onhan se tehty. Hulluksi nuo reppanat neljän seinän sisällä tulisivat, kun kevätaurinko pilkistää lasin takaa ja varpuset sirputtavat härnäävästi.
Ahkerasti meitä on muistutettu myös siitä, että kanaharrastajien on nyt pakko ilmoittautua Eviran rekisteriin, vaikka lemmikkejä olisi vain yksikin kappale. Oli siinä lomakkeessa sivu ja koodi poikineen. Kauhulla odottelen sitä, milloin tulee eläinkohtainen rekisteri myös kanoille. Sitten saavat byrokratian rattaat jauhaa tietoja, miten meilläkin taas on syöty yksi ylimääräinen kukko, montako tipua hautomakoneesta kuoriutuikaan pääsiäisenä ja miten Nelli-kana hautoi TAAS viisi tipua.
Ylimääräistä yövalvontaa ja verenpaineen nousua on tänä keväänä aiheuttanut IB-tauti eli kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus. Itse tauti ei ole kovin ihmeellinen, harva on edes huomannut kanoissaan oireita. Tauti on Euroopassa ja Ruotsissakin yleinen, mutta Suomessa sitä ei 70-luvun jälkeen ole tavattu, joten tuotantokanoja ei myöskään Ruotsin tapaan ole Suomessa rokotettu tautia vastaan. Ja siinäpä se ongelma nyt piileekin. Munintakanaloihin ja broilerikasvattamoihin levitessään tauti voisi aiheuttaa tuotannon laskua ja rahallista menetystä. Se on tietenkin kurjaa, kun on elinkeinosta kysymys, mutta onneksi on vakuutukset. Toisaalta tuotantokanaloissa on myös vierailijoiden suhteen tosi tiukka kontrolli, niin kuin olla pitääkin, joten tauti ei hevillä harrastekanalasta tuotantolaitokseen leviä. 
Suomessa tautitapauksia tullaan varmasti toteamaan kymmeniä, nyt lienee jo kohta parikymmentä. Evira ei pysty määräämään kanoja lopetettaviksi tämän taudin perusteella, mutta tällä hetkellä on suositeltavaa, ettei kanakauppaa tehdä tai tiloilla vierailla. Hyvä niin, on varmasti tärkeää päästä selvyyteen taudin todellisesta levinneisyydestä ja leviämistavoista Suomessa.
Maaseudun Tulevaisuudessa oli eilen IB:stä artikkeli, jossa kerrottiin: "Vastuulliset harrastuskasvattajat ovat ilmoittaneet olevansa valmiita saneeraamaan ja aloittamaan alusta, vaikka se kova paikka onkin." Minä ilmoittaudun tässä kohtaa vastuuttomaksi - kuten moni muukin harrastaja on tehnyt - ja totean, että lemmikkieläimiä ei meillä "saneerata", vaikka ne virusta kantaisivatkin. Kanojen myyntikielto ei meitä harmita kovin paljon. Siivekkäiden määrä Tuulilaaksossa sitten vain kasvaa, jos ystävälle haudotetut tiput eivät koskaan päädy uuteen kotiin.
Vielä tiedetä, onko SITÄ meillä lainkaan, mutta ensi viikolla olemme viisaampia. Eläinlääkäri käy keskiviikkoaamuna ottamassa verinäytteet ja mikäli tulos on positiivinen, saanemme tiedon jo torstaina. Verinäytteet ovat ilmaisia, sillä meille on kevättalvella tullut kukko tilalta, jossa SE on, joten olemme kontaktitila.
Viime aikoina on kieltämättä tullut mieleen, että on tullut valittua kummallinen harrastus. Vai ovatko kanat valinneet minut? Lisääntyvät määräykset ja rajoitukset eivät kanakon ja kanan suhdetta kuitenkaan katkaise, mutta harmia ja mielipahaa ne tuovat, samoin kuin tietenkin myös eläinten sairaudet jo sinänsä.