Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 22. joulukuuta 2012

Sininen hetki

Aurinko on karannut Kauriin kääntöpiirille. Päivä on lyhyt ja kylmä. Sinisen hetken koittaessa mittari laskee  - 23 asteeseen ja allekin. Otan kameran ja teen pienen retken pihapiiriin.



Alma-kissa ei piittaisi ulkoilla. Se vilahtaa oven raosta ulos tarpeilleen ja loikkii pian surkeasti maukuen takaisin. Sisällä lämpimässä on hyvä nukkua, vaikka sukkalaatikossa.


Lampaat eivät tiedä sinisestä hetkestä mitään. Kun lampolan oven avaa, ne rynnistävät tarkistamaan, onko tulijalla leipää. Sinikukka (vasemmalla edessä) ehti jo nuolaista kameran linssiä.


Kanalassa ei myöskään näytetä piittaavan talven estetiikasta. Jose-kukon johdolla kanat odottelevat tulijalta aina herkkuja ja tunkevat niin lähelle, että saa varoa tallaamasta niiden pitkiä varpaita.

Ilmajokisten maatiaiskanojeni kymmenpäinen parvi kuuluu MTT:n säilyttäjäohjelmaan. Maatiaskana on todennäköisesti ensi vuonna jonkin verran esillä julkisuudessa, sillä se on valittu vuoden maatiaiseläimeksi 2013.


Pässipojat Late ja Einari eivät piittaa sisätiloista. Ulkoiltava näköjään on vaikka mittari näyttäisi mitä. Pojistakaan ei saa kunnon tilannekuvia ilman tuntikausien odottelua. Kun tutut askeleet lähestyvät tarhaa, ne lopettavat ulkopuuhansa tai juoksevat sisältä aidan luo maleksimaan. "Olisiko leipää? Rapsuttaisitko? Noo, rapsuta nyt vähän!"



Iita-koiraakaan ei pakkanen haittaa. Se nauttii pienestä pakkaslenkistä ja lumihangessa pyörimisestä.

12-vuotiaan ikäneidon terveys tutkittiin äskettäin. Kuulo on mennyt ja vain toisella silmällä näkee enää vähän. Sydän löi kuitenkin vakaasti ja varmasti. Eläinlääkärin mukaan koira pärjää kyllä haju- ja tuntoaistin varassa, kun elämä on tuttua ja turvallista.

Oli silti surullista kuulla, että koira on menettänyt aistejaan. Iitalle on koittamassa ilta.


Sinisen hetken retkellä kuvaamatta jäivät Milla-koira, joka oli lähtenyt mummolassa käymään sekä tyttären Henkka-kani, jonka unohdin. Henkka ei tosin lainkaan pidä valokuvaajista, joten ehkä on parempi näin.

Oikein rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille! 





lauantai 8. joulukuuta 2012

Kohti sydäntalvea

Lunta satelee hitaasti, mutta vähä vähältä kinokset Tuulilaaksossa kasvavat. Päivä on lyhyt, välillä paukkuu pakkanen, välillä sen ote hellittää.
Sydäntalvea kohti kuljettaessa lampolan elämä rauhoittuu. Uuhissa ihastuksen huokauksia aiheuttanut Irwin-pässi on viety takaisin kotiinsa.
 

Vaikka Irwin olikin mitä komein ilmestys, alkoivat arvon rouvat jo kyllästyä sen poikamaisiin temppuihin. Tässä kuvassa Irwinille on laitettu kotimatkaa varten riimu päähän. Kuten kuvasta näkyy, shetlanninponille tarkoitettu riimu on pässille väljä.


Muutenkin riimu oli Irwinin mielestä ikävä kapistus ja villisti pukkihypellen se yritti eroon moisesta ylimääräisestä härpäkkeestä päässään. Harmi, ettei kamera pysynyt mustan salaman liikkeissä mukana.

Kun Irwin nyt on turvallisesti kotonaan, pientä päänvaivaa Tuulilaaksossa aiheuttavat kaksi valkoista mammaa, Alma ja Tereza. Tereza on rygja ja Alma on ehta suomenlammas, mutta keritsemättä ovat molemmat.
"Kun se pakkanen tuli niin äkkiä" selittelee emäntä.

Ei auta, kun seuraava lämmin jakso koittaa, on otettava keritsin kauniiseen käteen. Onneksi heppatytön kätköissä on pieni shettiksen loimi, se saa lämmittää muhkeiden mammojen kylkiä, jos pakkanen pääsee vielä yllättämään.


Tuulilaakson omat pojat, Late ja Einari, eivät pakkasista piittaa. Niiden pihatosta on vapaa kulku tarhaan ja mieluusti ne lorvivat pihalla.
"Olisko herkkuja?" ne toiveikkaina kyselevät ohikulkijoilta.


Ja kukapa voisikaan vastustaa hurmuri-Latea?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Petteri Punakuono myyjäisissä

Stundarsin museoalueella, Mustasaaressa, vietettiin tänään joulumarkkinoita kirpeässä pakkassäässä. Vaikka noin -15 astetta ei vielä tulipalopakkanen olekaan, se tuntuu siltä, jos seisoo koko päivän myyntipöydän ääressä.


Onneksi viereisessä pöydässä oli hyvä ystävä ja onneksi pikkumyyjät tarjosivat välillä äideillekin karkkia ja sympatiaa - kunnes taas juoksivat pitämään hauskaa muualle. Lapsille oli tarjolla mm. piparinpaistoa lämpöä hohkaavan puuhellan ääressä.

Huovutustuotteissa on se onni, että ne eivät pakkasta säikähdä. Sonnipojilla pysyi pilke silmässä miinusasteista huolimatta.


Myyjän sen sijaan piti ottaa itsestään kuva ja tarkistaa, vieläkö nenä sojottaa keskeisellä paikalla naamataulussa. Siinähän se komeilee, tai ehkä kuvassa onkin Petteri Punakuono?