Surkea kanakevät

Kanallisen elämä ei viime viikkoina ole ollut helppoa. Tänäkin keväänä on ulkonapitokielto mahdollisen lintuinfluenssan takia. Onneksi siivekkäät saavat kuitenkin ulkoilla katetuissa tarhoissa, kunhan ilmoitus on tehty eläinlääkärille. Ja onhan se tehty. Hulluksi nuo reppanat neljän seinän sisällä tulisivat, kun kevätaurinko pilkistää lasin takaa ja varpuset sirputtavat härnäävästi.
Ahkerasti meitä on muistutettu myös siitä, että kanaharrastajien on nyt pakko ilmoittautua Eviran rekisteriin, vaikka lemmikkejä olisi vain yksikin kappale. Oli siinä lomakkeessa sivu ja koodi poikineen. Kauhulla odottelen sitä, milloin tulee eläinkohtainen rekisteri myös kanoille. Sitten saavat byrokratian rattaat jauhaa tietoja, miten meilläkin taas on syöty yksi ylimääräinen kukko, montako tipua hautomakoneesta kuoriutuikaan pääsiäisenä ja miten Nelli-kana hautoi TAAS viisi tipua.
Ylimääräistä yövalvontaa ja verenpaineen nousua on tänä keväänä aiheuttanut IB-tauti eli kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus. Itse tauti ei ole kovin ihmeellinen, harva on edes huomannut kanoissaan oireita. Tauti on Euroopassa ja Ruotsissakin yleinen, mutta Suomessa sitä ei 70-luvun jälkeen ole tavattu, joten tuotantokanoja ei myöskään Ruotsin tapaan ole Suomessa rokotettu tautia vastaan. Ja siinäpä se ongelma nyt piileekin. Munintakanaloihin ja broilerikasvattamoihin levitessään tauti voisi aiheuttaa tuotannon laskua ja rahallista menetystä. Se on tietenkin kurjaa, kun on elinkeinosta kysymys, mutta onneksi on vakuutukset. Toisaalta tuotantokanaloissa on myös vierailijoiden suhteen tosi tiukka kontrolli, niin kuin olla pitääkin, joten tauti ei hevillä harrastekanalasta tuotantolaitokseen leviä. 
Suomessa tautitapauksia tullaan varmasti toteamaan kymmeniä, nyt lienee jo kohta parikymmentä. Evira ei pysty määräämään kanoja lopetettaviksi tämän taudin perusteella, mutta tällä hetkellä on suositeltavaa, ettei kanakauppaa tehdä tai tiloilla vierailla. Hyvä niin, on varmasti tärkeää päästä selvyyteen taudin todellisesta levinneisyydestä ja leviämistavoista Suomessa.
Maaseudun Tulevaisuudessa oli eilen IB:stä artikkeli, jossa kerrottiin: "Vastuulliset harrastuskasvattajat ovat ilmoittaneet olevansa valmiita saneeraamaan ja aloittamaan alusta, vaikka se kova paikka onkin." Minä ilmoittaudun tässä kohtaa vastuuttomaksi - kuten moni muukin harrastaja on tehnyt - ja totean, että lemmikkieläimiä ei meillä "saneerata", vaikka ne virusta kantaisivatkin. Kanojen myyntikielto ei meitä harmita kovin paljon. Siivekkäiden määrä Tuulilaaksossa sitten vain kasvaa, jos ystävälle haudotetut tiput eivät koskaan päädy uuteen kotiin.
Vielä tiedetä, onko SITÄ meillä lainkaan, mutta ensi viikolla olemme viisaampia. Eläinlääkäri käy keskiviikkoaamuna ottamassa verinäytteet ja mikäli tulos on positiivinen, saanemme tiedon jo torstaina. Verinäytteet ovat ilmaisia, sillä meille on kevättalvella tullut kukko tilalta, jossa SE on, joten olemme kontaktitila.
Viime aikoina on kieltämättä tullut mieleen, että on tullut valittua kummallinen harrastus. Vai ovatko kanat valinneet minut? Lisääntyvät määräykset ja rajoitukset eivät kanakon ja kanan suhdetta kuitenkaan katkaise, mutta harmia ja mielipahaa ne tuovat, samoin kuin tietenkin myös eläinten sairaudet jo sinänsä.