Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 12. marraskuuta 2011

Ilman nuttua

Marraskuu on heittänyt harmaan, sumuisen nutun maiseman ylle. Tuulilaakson lampolassa nutut sitävastoin on riisuttu pois.
Venus ja Tereza esittelevät mielellään uutta nakutyyliään. Tyylikäs on, vaan olisiko neideille jäänyt peräti hiukan miehekästä poskipartaa? Kuva paljastaa, että Kanakko on laiskotellut. Kerinnän jälki olisi pitänyt huolitella saksilla, että neitosten posket olisivat soman sileät.
"Kyllä Brunokin on keritty!" Ennättää nuori mies määkäistä. Kanakon mielestä hän voisi pestä korvansa. Toisaalta mustat pilkut kasvoissa kuuluvat rygja-lampaiden karismaan. Olkoon pilkut ja täplät sitten.
Vatsan altakin Kanakko olisi vähän voinut saksilla nipsaista. Pienistä karvatukoista huolimatta Tuulilaakson lammasneidit näyttävät Brunon mielestä kuitenkin vastustamattoman kauniilta. Huomaattehan rakastuneen ilmeen pässipojan kasvoilla?
Kanakolla on myös uutisia, joita ei vielä ole pässille ja neitosille kerrottu. Nokkelat lukijat ehkä ovatkin huomanneet, että Tuulilaakson lampolasta puuttuu jotain? Aivan oikein, ruskeaa lammasta ei vielä ole. Vaan kohtapa on. Ehkä jo ensi viikolla lampolaan muuttaa ihana, ruskea suomenlammastyttö komistamaan katrasta entisestään. Sitten Kanakko lupaakin hillitä ittensä tuttavien lampoloissa vieraillessaan. Muutoin on pelkona, että tuleville lammaslapsille ei ole sijaa tässä majatalossa.

5 kommenttia:

  1. Söpöjä lampaita:) Villalla ja ilman. Ja täytyyhän Kanakolla olla ihan joka väriä, tottakai - sitten voi joku Kanakon ystäväkin ostaa ehkä joskus monen väristä villalankaa♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Aikomus on lähettää villat kehräämöön, vaikka siellä on vähintään puolen vuoden jono. Lisäksi Kanakko on jo vähän tilaillut kehruuopetusta itselleen ja ystävälleen. Rukkihan Kanakolta löytyykin jo.

    VastaaPoista
  3. Aivan ylisöpöjä lammaksia! Ja ne langat tietty värjäät punajuurella jne. Mullakin on rukki, voin kans opetella käyttämään sitä joutessani.

    VastaaPoista
  4. Hei ja mulla on sulle kuvahaaste blogissani, ellet ole jo tehny.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsi! Eihän meillä muuta tekemistä, kun aletaan kehrätä lankaa! Minäpä kurkkaan haastetta.

    VastaaPoista