Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ihanat langat rannalla

Lampaat ovat ihania. Villalangat ovat ihania. Värjäys on ihanaa. Johan tässä tulee imelyysyliannostus, mutta senkin uhalla blokkaan nyt kasvivärjäyksestä.


Tässä on lankoja alkukesän värjäyskokeiluista. Aina luotettavaa sipulia ei ole tässä joukossa. Sen sijaan on kaikenlaista muuta pellon laidasta ja puutarhasta löytyvää, kuten raparperia ja koiranputkea.


Heinäkuun puolivälissä ihanat naiset patoineen kokoontuivat rannalle. Tällä kertaa kattilaan heitettiin esimerkiksi pietaryrttiä, suopursua, lupiinia ja testimielessä karhunsammalta.


Karhunsammal oli keittämisen jälkeenkin varsin mielenkiintoisen näköinen pehko. Luulenpa, että tästä syntyy syyskranssi Tuulilaakson oveen.


Karhunsammalen väri oli vaatimaton beige, mutta tulipa kokeiltua. Tässäkään kännykkäkuvassa värit eivät oikein toistu, mutta mielestäni pietaryrtillä värjätyt harmaat langat esimerkiksi olivat mahdottoman kauniita. Me käytimme pietaryrtistä koko kasvin, jolloin tuloksena oli kellanvihreää väriä. Kukista tulisi keltaista.

Ihmisenä, joka ei kudo kerrassaan mitään, minulla alkaa olla aika paljon lankoja. Ihan pelkän silittelyn lisäksi ajattelin antaa niitä käsistään kätevämmille ihmisille joululahjoiksi. Niitä saa myös ostaa, mutta mieluusti vaihtaisin johonkin. Kuten vaikkapa valmiisiin villasukkiin.


4 kommenttia:

  1. Jee!! Laitappas tulemaan lempiväriäsi niin teen villasukat sinulle ja jos sitten saan tekopalkaksi vaikka jotain kaunista väriä, niin olen onnellinen:)

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta! Saat kohta postia tai sitten tiputan ohi ajaessani postilootaan terveiset! :-)

    VastaaPoista
  3. Onpas tosi houkutteleva tarjous kyllä. Ihan kirpaisee kun ei voi siihen tarttua. Kättä täytyy säästää piirtämiseen, se meinaa saada hepulin jos piirtämisen jälkeen vielä kudotaan ja virkataan. Olen purkanut väsäämistarvettani helmitöihin ja viimeksi pojan siipipaidan (lentoharjoituksia varten) tekoon.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, mutta kyllä haluan nähdä kuviasi vielä lisääkin, joten ota varovasti väsäämisharjoitukset. Siipipaita kuulostaa ihanalta, lennokas poika. :-)
    Anoppi onneksi otti vyyhtejä ja lupasi palauttaa sukkia.

    VastaaPoista