Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Huovutellen, tossutellen

Tuulilaakson ulkolämpömittari on noussut monena päivänä reilusti yli kahdekymmenen lämpöasteen. Ruoho kasvaa silmissä, omena- ja kirsikkapuut kukkivat, kohta myös syreeni. Nythän on siis juuri oikea aika huopatossuille!

Tästä se lähtee.


Tossuhuovutuksen saloihin viiden naisen iskuryhmää johdatti asiantuntevasti Tiina. Hän toi myös tullessaan kätevät, lasikuidusta tehdyt huovutusalustat. Kyllä kelpasi pihalla huovutella, kun aurinko paistoi ja varpuset visersivät.


Kaavat tehtiin parketinalusmuovista, niistä tuli jämäkät. Pääosin käytimme luonnonväristä villaa, se huopuu helposti. Kuvioita innostuin tällä kertaa tekemään violetilla, vaikkei se lempiväreihini kuulukaan.

Huovutuksen alussa töppöset ovat varsin isot, mutta huovuttaja ei ole luovuttaja, vaan huovuttaa kunnes tossut kutistuvat. Lasinen pyykkilauta osoittautui mainioksi kaveriksi huovuttajalle.


Vielä vähän pitää hinkata ja nutistaa ja paukuttaa.


Nyt saa huovutus luvan riittää. Ehkä pistelen vielä muutaman koristepiston sinipuulla värjätyllä rygja-langalla ennen kuin tossuni ovat täysin valmiit.

Huovutusinnostusta riitti myös iltapäivälle, ja saippuat saivat villanutut ylleen. Nyt tarkenee.


Osan kuvista otti Siilitalon Ansku, kiitos!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti