Runoilija askartelee

Kanakko-runoilijan tärkein työväline on edelleen hyvä kuulakärkikynä. Hän kirjoittaa runonsa ensin kovakantisiin vihkoihin ja vasta hetken päästä siirtää ne koneelle. Ja joka välissä hän muokkaa niitä, sekä paperilla että koneella.
Mutta lastenrunoilija saattaa tarvita muitakin työvälineitä. Hän nimittäin esiintyy useimmiten lapsille - silloin kun kirjailijana ylipäänsä esiintyy, sillä runoilijat eivät ole niitä toivotuimpia kirjailijavieraita. Pienet lapset on vaikeaa lumota kuuntelemaan pelkästään lukemalla runoja. Pitäisi leikittää, laulaa, lorutella. Ja jos on huono laulamaan, ei ehdi opetella ulkoa kaikkia runojaan ja leikkirunojakin on tuotannossa vain pari, on parasta keksiä jotain muuta.

Silloin saattaa käydä niin, että runoilija etsii käsiinsä vanhan matkalaukun ja akryylimaalit. Hän maalaa itselleen Lorulaukun, jonka voi avata kirjailijana esiintyessään. Lorulaukkuun mahtuvat paitsi omat runokirjat, myös kotimainen runoratsu Mauno. Ja Mauno tarvitsee mukaansa kavereita, vähintään pari runopupua ja ehkä myös Luppakorva-Veeran, johon liittyy hauska tarina.

 Ja mitäpä se Lorulaukku olisi ilman lorupussia? Lorupussin värkkääminen on melko hidasta hommaa, kun täytyy runollekin ruveta kuvien etsimisestä ja askartelusta puhumattakaan. Mutta kun runoilija oikein monta iltaa ähertää ja liimaa sormiaan sekä leikkaa vinoon, hänellä on aika uniikki lorupussi, jonka voi piilottaa Lorulaukun uumeniin.

Ja mikä parasta, tämä runoilija ymmärsi ähertäessään sujauttaa lorupussiin myös muutaman auto- ja traktorirunon. Lorupussin ensimmäinen testaaja oli nimittäin 1,5-vuotias Luka, joka osasi sanoa sanan auto.