Viikkoon on mahtunut sekaannuksia, unohduksia, palavereja, hosumista, ideoita, kirjoittamista, tipujen hoitoa, siivousta ja seurustelua kummien kanssa - niin ja kipeytynyttä viisaudenhammastakin on pitänyt potea.
Vaan loppuu se sekavakin viikko. Tosin tänään minun täytyy kirjoittaa työlista huomiselle ja ylihuomiselle, että muistan varmasti kaiken, mitä olen luvannut tai suunnittelut tekeväni.
Olen pitkästä aikaa innostunut kirjoittamaan Onnimanniin artikkelia. Tai siis toistaiseksi olen lähinnä innostunut, kirjoittamaan en ole vielä päässyt. Pitää aloittaa ihan kohta.
Kertomuskokoelma, jota olen kirjoittanut yhdessä erään toisen lanu-kirjailijan kanssa, vaatii sekin osansa huomiosta. Ensimmäinen versio on kirjoitettu, menossa on korjailun, parantelun, muuttelun ja hiomisen vaihe. Toistaiseksi olemme pallotelleet tekstiämme sähköpostilla, saapa nähdä, milloin ehdimme istumaan saman ruudun äärelle yhtä aikaa.
Olen sopinut hakevani muutaman kääpiö-kochin kanasen sekaparveemme huomenna. Sitä varten täytyy tosin ensin rakentaa kanala. Tai ei ihan, onhan se rakennus jo olemassa, mutta sinne pitää tuunata kanatarha. Kääpiö-kochin kanat eli käppärit ovat oikeita himohautojia ja muutenkin suloisia pylleröitä, siksi haluan niitä parveeni.
Viikon toisesta hyvästä uutisesta seuraa se, että saan kaivaa esille vastaostetun, pikkuruisen valopöytäni. Saimme nimittäin allekirjoitettavaksi lastenkirjan kustannussopimuksen. Diiliin kuuluu se, että minä teen lyijykynäkuvitukset kirjaan. Totta kai olisin tyytyväinen, mikäli kaikki kirjani olisivat ammattikuvittajien kuvittamia, mutta joskus on mukavaa tehdä kuvituksia myös itse. Yritän parhaani, vaikka piirtokäsi vähän ruosteessa onkin.
Ja se viikon toinen hyvä uutinen: Pohjanmaan radioon meistä Satupiirin tiimoilta tehty haastattelu tuli ulos myös valtakunnalliselta Ylen kanavalta Päiväntasaaja nimisessä ohjelmassa. En tosin kuullut haastattelua, sillä radioni kieltäytyi löytämästä ko. kanavaa, mutta mukavaa silti. Äänessä olimme minä ja Jussi Matilainen.
Kaiken kaikkiaan elämäni tuntuu juuri nyt (vai yleensä?) olevan täynnä tekemistä ja hosumista. Jopa hiukan liian täynnä.
Ai niin - kyllä minä tiedän, miten viikonloppu kirjoitetaan. Nyt vain on sellainen viikon loppu -olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti