Itse tehty

Tuulilaaksossa on viime päivinä haisteltu seipäällä kuivuvan heinän makeaa tuoksua. Seipäitä on kokonaista kolme kappaletta, mutta helteellä niidenkin kanssa sai ähistä tovin jos toisenkin. Kovin kallellaan ovat seipäät ja heinäkin aika karkeaa, juolavehnää, pujoa ja koiranputkea. Mutta pääasia näyttää olevan, että ne on ihan itse tehty.

Mikä siinä onkaan, että itse tehty tuntuu paremmalta kuin ostettu? Että on hikoillut, nähnyt vaivaa ja tehnyt vaikkei oikein osaakaan. Itseäni viehättää vanha käsityöperinne ja maatilan työt, jotka tehtiin ilman koneita. Ennen ihmiset olivat taitavia, ennustivat säitä, tunsivat kuunkierron salat. He tiesivät, millaisesta puusta mitäkin kannatti tehdä ja mihin aikaan. Nyt ollaan niin kaukana luonnosta, ettei osata lukea merkkejä, ei tiedetä eikä taideta. No, nyt taidan vähän romantisoida.

Tässä kuitenkin kuva vinosta seipäästä, joka seistä tönöttää puutarhan laidalla.

Tänä keväänä on tehty itse myös saippuaa. Tai ei ihan kokonaan itse, vaan valmiista aineksista lämmiteltiin, värjättiin ja hajustettiin lapsiturvallisessa työpajassa pieniä saippuoita. Kiitokset Annelille, joka ammattitaidolla veti työpajamme.

Saippuat kuin karkit, eikös vaan?

Kirjoittaminen ei tänä kesänä sen sijaan ole vielä oikein sujunut. Lukenut olen paljon ja artikkeleita on kirjoitettavana, mutta pitkä proosakäsikirjoitus on ollut kesken talvesta saakka. Runojen ja lorujen luonnoksia onneksi syntyy. Niitä kesän lapsia voi sitten syyspimeillä hioa kuntoon.