Pieniä iloja

Nelli-kana hautoi taas maailmaan lisää maatiaiskanoja. Neljästä pirteästä untuvikosta kolme on vaaleaa ja yksi ruskeankirjava, kuin pieni teerenpoika. Ei ole tarkoitus talvea vasten lisätä parvea kovin, joten en antanut Nellin hautoa kovin montaa munaa.

Sekä tyrnäväläiset maatiaisnuorikot että risteytysnuorikot aloittelevat munintaansa. Töyhtöpäisiltä risteytyksiltä tulee vaalean turkoosin värisiä munia ja tyrnäväläiset pyöräyttelevät jo nyt aika isoja, melkein valkoisia munia. Vaikka neljä maatiaiskanaa kukkoineen lähti kesähoitoon Nurmoon, ei munakenno tiskipöydällä siis näytä tyhjältä.

Ahkeroimme eilen uuden talvikanalan kimpussa. Lampaat valtaavat syksyllä vanhan kanalan, joten kanoille piti saada talvikoti takapihalla olevaan siirtomökkiin. Hieno ja tilava tuli, pakko vähän kehua. Toivottavasti uusi koti on myös helpompi pitää talvella lämpimänä kuin vanha. Samassa rakennuksessa on tilaa myös rehusäkeille, tuuletus kunnossa ja sähköpistorasioita riittävästi.

Alkuloman hulinan jälkeen on kanakon pääkin alkanut rauhoittua. Ajatukset ovat kääntyneet pikkuhiljaa kesken olevien tekstien puoleen ja kirjoitusvire on löytymässä. Tekijäänsä odottavat sekä lehtiartikkelit, arvostelut että jokunen kaunokirjallinen viritelmäkin.

Ihan pikkuruinen ilo on myös se, että valamonruusu kukki tänä vuonna hienosti. Turun Luostarinmäellä ihastuin pienten tupien pihoissa rehottavaan ruusuun ja sellainen piti saada myös Tuulilaaksoon.