Kevät on villinnyt kanalan asukit. Melkein joka päivä kanakko saa kohdata yllätyksiä. Tänään hautova Nelli-kana oli pukannut pois yhden munan altaan ja se oli päässyt kylmenemään. Tai ehkäpä samassa tarhassa asuvat pikkukukot olivat tulleet munille mustasukkaisiksi ja varastaneet yhden, onhan Nelli niidenkin äiti. Tiedä häntä.
Toisessa tarhassa muhkea punaruskea kanarouva oli yht´äkkiä tällännyt itsensä parhaaseen munintapesään eikä luovuta saalistaan vaan pitää munat mahansa alla. Nolointa tämän hautojan tapauksessa on se, etten muista kanan nimeä. Olisikohan ollut Nuunu? Ninotska se ei ainakaan ollut, sillä hän on kaunis musta kana, jolla ruskea pitsikaulus. Niinakaan ei ole kyseessä... Äh, luovutan.
Tipulassa kolme tyrnäväläisen maatiaisen tipua ja kolme töyhtöpäistä risteytystipua kasvavat ihan silmissä. Olen yrittänyt harjoittaa tipukuiskausta, mutta aika arkoja ovat vielä.
Nyt täytyy aloitella lopetusnovellia kokoelmaan, jota erään kollegani kanssa olemme kirjoittaneet. Ja ei, siinä ei ole kanoja. Mutta kylläkin juhannus, sauna ja ehkä hyppysellinen romantiikkaa sekä soppakauhallinen jännitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti