Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Että semmoinen työpaja

Tänään Tuulilaaksossa kaivettiin naftaliinista vanhat akryylimaalit ja pystytettiin työhuoneeseen kylttipaja. Olen suunnitellut jo pitkään kivistä numerokylttiä, jossa olisi kukon kuva. Kivistä kylttimateriaalia eli liuskekiveä on yllin kyllin, sillä mieheni kotona on kivilouhos.
Työpajan puuhakkaassa ilmapiirissä syntyi numerokyltin lisäksi pari muutakin kylttikokeilua, mutta kuvista kyllä näkee, ettei sivellin ole hetkeen ollut kädessä.

Tämä sopisi ulko-oveen. Jos sen saisi jotenkin kiinni.
Lampaat näyttävät juuri pesukoneesta vedetyiltä, mutta ei niistä likaisenruskeitakaan viitsinyt tehdä.
Laiska kylttimaakari ei viitsinyt tarkistaa kukon anatomisia yksityiskohtia kunnolla. Mutta jos sovitaan, että tämä kummallisen värisen kukko on naivistinen?

Kyltit on maalattu ihan tavallisilla taiteilijan akryylimaaleilla pohjustamattomalle liuskekivelle ja päälle on vedetty spray-lakka. Olen useita vuosia sitten tehnyt tällä tekniikalla flamingoja anopin kylpyhuoneeseen ja sitkeästi linnut seistä töröttävät pitkillä, honteloilla koivillaan liuskekiviseinässä edelleen.

Omia kylttejäni en aio muurata kiinni mihinkään. Ajattelin porauttaa niihin reijät ja hitsauttaa numerokylttiin jalan. Sitten kun näihin kyltteihin kyllästyy, ne voi irrottaa ja nakata maahan kuvapuoli alaspäin. Siinäpä sitten on madoille kattofreskot ja ihmisille puutarhapolku.

5 kommenttia:

  1. Oo toi kukkokyltti on ihan sikahieno. Voiko noita tilata jostain? :) Tosissani kysyn.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sähän tiedät, että olen heikkona herne-kauraan. Sen eteen teen mitä tahansa. Sen kun tulet valitsemaan kiven. :-)

    VastaaPoista
  3. Hienoja! Minäkin olen haaveillut ihan vaan leppäkerttujen tms. maalaamista kiviin, mutta jostain syystä aikaa ei vaan tunnu löytyvän. Milakin osaisi jo vähän maalailla. Käyköhän hommaan muunlaisetkin värit?

    Jos inspiraatio iskee, niin lehmäkyltti olisi aika jees. :D

    VastaaPoista
  4. Heini: Varmaan erilaiset askarteluvärit käy, ne taitaa käytännössä olla melkein sama asia kuin akryylivärit. Ja akryylipakkauksia esim. askartelutarkoituksiin saa nykyään halvalla ihan marketeista. Mikäs teidän talon numero onkaan?

    VastaaPoista
  5. 70, mutta ehkä ennemmin siinä voisi lukea Talviaisten Tila... Kumpikin kyllä kelpaa, jos inspiraatio vaan iskee. ;)

    VastaaPoista